Ohjeet apurahansaajalle koronaviruspandemian aikana ja muutoksia kevään ohjelmassa

Koronaviruspandemian takia moni apurahansaajamme on joutunut toteamaan, ettei hanke voikaan toteutua suunnitellusti ja mahdollisesti suurikin työ valuu nyt hukkaan. Kokosimme pikaohjeet siihen miten toimia, kun pandemia vaikuttaa hankkeeseesi. Postauksen lopusta löydät myös listan Koneen Säätiön ja Saaren kartanon perutuista tapahtumista kevään aikana.
Kuva: Joel Haapamäki

Miten toimia, kun koronaviruspandemia on sotkenut hankkeen suunnitelmat tavalla tai toisella? Hyvin lyhyessä ajassa moni teistä on joutunut yllättäen toteamaan, ettei hanke voikaan toteutua suunnitellusti ja mahdollisesti suurikin työ valuu nyt hukkaan. Ymmärrämme hyvin pettymystä ja huolta, joita muuttuneet suunnitelmat aiheuttavat.  

Tässä tilanteessa pyrimme joustamaan tavallistakin enemmän eli apurahaa voidaan pääsääntöisesti maksaa, vaikka hankkeessa olisi suuriakin muutoksia pandemian vuoksi. 

Tässä pikaohjeet, miten toimit, kun koronaviruspandemia vaikuttaa hankkeeseesi: 

  • Toivomme, että hankkeissa toimijoita ei jätetä ilman korvausta, jos säätiö on myöntänyt rahoituksen. 
  • Jos tutkimustyötä tai taiteellista työtä ei voi tehdä nykytilanteessa, voit harkita suunnitelman muokkaamista vastaamaan nykyolosuhteita. Voit esittää vaihtoehtoisen tavan käyttää myönnetty apuraha, jos koronaviruspandemia estää hankkeesi toteutumisen alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ilmoita muutoksista apurahajärjestelmässä tai meilitse (ennen vuotta 2018 myönnetyt).  
  • Jos olet menettänyt matka-, konferenssi- tai tuotantokuluja koronaviruspandemian vuoksi, suosittelemme ottamaan yhteyttä siihen tahoon, jolle maksut on maksettu ja selvittämään yhdessä vaihtoehtoja. Muistathan hyödyntää myös mahdollisen vakuutuksesiKoneen Säätiö ei peri takaisin myönnettyjä apurahoja, jos joudut perumaan matkan, esityksen tai tapahtuman, ja kulut jäävät hankkeesi maksettaviksi. Voit ilmoittaa menetetyt kulut väli- tai loppuraportissa. 
  • Hankkeiden osalta, joihin koronaviruspandemia vaikuttaa, pidennämme rahoituksen käyttökautta kuudella kuukaudella. Ilmoitathan säätiöön, mikäli käyttöajan pidennykselle on tarvetta. 
  • Pidäthän kirjaa koronaviruspandemian aiheuttamista ansionmenetyksistä.  
  • Noudata kaikessa matkustamiseen ja tapahtumien järjestämiseen liittyvässä päätöksenteossa Suomen hallituksen (tai asuin/kohdemaasi viranomaisten) ohjeistusta. Suosittelemme ennakoimaan sitä, ettei koronaviruspandemia ole välttämättä ohi niin nopeasti kuin nykyinen ohjeistus olettaa.  
  • Tiedehankkeet voivat ottaa yhteyttä suoraan tiedejohtaja Kalle Korhoseen sähköpostitse (tai puhelimitse). Käytännön kysymyksissä auttavat apuraha-asiantuntijammekoneensaatio@koneensaatio.fi09 260 0617 (ma-to klo 11–15). 

Koneen Säätiön ja Saaren kartanon residenssin ohjelma keväällä 2020

Järjestämme koronaviruspandemian vuoksi osan Koneen Säätiön tapahtumista etäyhteyksien avulla huhtikuun loppuun asti. Osa tilaisuuksista on kokonaan peruttu tai siirretty syksyyn. Saaren kartanon taiteilijaresidenssin yleisötapahtumat on peruttu toukokuun loppuun asti.

Järjestämme etäyhteyksien avulla seuraavat tilaisuudet ja tapaamiset:

  • Apurahavastaanotot ke 18.3. ja ke 1.4.: Ohjeistamme ilmoittautuneita etäyhteydestä.
  • Totuuden rakennuspalikat ke 25.3. klo 18: keskustelemassa Minna Ruckenstein ja Olli Sulopuisto – lähetetään live-streamina + podcastina tilaisuuden jälkeen
  • Vertaismentoroinnin välitapaaminen ke 29.4. (apurahansaajille): Ohjeistamme mentoriohjelmaan osallistuvia etäyhteydestä (Zoom).

Perutut tapahtumat ovat seuraavat:

  • Lauttasaaren kartanon kuukausittaiset opastukset (19.3. ja 16.4.)
  • Moffice – oma työpäivä Lauttasaaren kartanolla (3.4.)
  • Rohkeat tekijät: Visioita työttömyyteen (23.4.), siirtyy syksyyn
  • Totuuden rakennuspalikat -keskustelu (6.5.), siirtyy syksyyn
  • Saaren kartanon avoimet ovet (23.5.)
  • Saarekkeen iltakoulut Mynämäellä (25.3., 29.4. ja 13.5.)

Tutki ja vaikuta -viestintäkoulutus (alunperin 13.5.) siirtyy eteenpäin. Kuukausiopastus Lauttasaaren kartanossa (14.5.) pyritään järjestämään. Toukokuulle on suunniteltu myös apurahainfoja, jotka pyrimme pitämään. Seuraamme tilannetta ja tiedotamme mahdollisista muutoksista.