Ágnes Kaszás haluaa herättää keskustelua stand up -esityksellään

Ágnes Kaszás. Photo: Carolin Koss

”Halusin käsitellä esityksessäni nykyajan ongelmia ja olla hyödyksi. Ulkomaalaisia tulee Suomeen koko ajan enemmän, ja sama tilanne on muualla Euroopassa. Meidän on hyväksyttävä, että se todella tapahtuu, ja etsittävä uusia tapoja nähdä nämä ihmiset, ja pohtia, miten voimme elää heidän kanssaan”, sanoo unkarilainen näyttelijä Ágnes Kaszás.

Keskustelun avaamiseksi hän halusi jakaa oman tarinansa siitä, millaista on ollut elää Suomessa ulkomaalaisena. Kaszás muutti Suomeen kolme vuotta sitten rakkauden perässä. Kolmeen vuoteen on mahtunut niin hienoja kokemuksia teatterimaailmassa kuin työttömyyttä, pettymyksiä sekä hämmennystä suomalaisen kulttuurin ja mielenmaiseman äärellä. Kokemuksistaan hän teki hervottoman mutta samalla syväluotaavan ja ajatuksia herättävän yhden naisen monikielisen STANDUP! -komediaesityksen.

Esitys perustuu pitkälti Kaszásin omiin kokemuksiin. Omista henkilökohtaisista kokemuksista kertominen vaati rohkeutta. Hän kertoo: ”Viimeisinä viikkoina ennen esitystä pelkäsin, onko kukaan kiinnostunut tästä. Kuka haluaa kuulla minun elämästäni. Minun oli vain luotettava itseeni ja siihen, että omista kokemuksista kertominen on keino käsitellä jotakin suurempaa.” Muiden ulkomaalaisten vaikeat kokemukset motivoivat häntä kuitenkin jatkamaan.

Esityksen tarkoituksena onkin tuoda esiin laajempia kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyviä ongelmia, joita ulkomaalaiset kohtaavat Suomessa asuessaan. Suoranaisen rasismin lisäksi ulkomaalainen kohtaa paljon muitakin vaikeuksia. Esityksessä tuodaan esiin, että esimerkiksi työnsaanti on pätevällekin vaikeaa, jos ei osaa suomen kieltä. Ystävienkään löytäminen ei ole helppoa hiljaisten suomalaisten joukosta. Ja vaikka moni asia toimii Suomessa paremmin kuin Unkarissa, koti-ikävää se ei kuitenkaan poista.

”Ajattelin, että näiden vaikeiden ja raskaiden aiheiden käsittelyyn paras tyyli on komedia, koska huumorin ja itseironian avulla niitä  on helpompi lähestyä”, kertoo Kazsás. Esitys onkin riehakas ja täynnä piikikästä huumoria sekä tragikomiikkaa. Suomalaisten lisäksi osansa saavat unkarilaiset. Kazsás suomii synnyinmaansa teatteria sovinismista ja tuo esiin maan vaikean kahtiajakautuneen poliittisen tilanteen. Hän leikkii paljon stereotypioilla ja itseironialla. Epätoivoisen työttömyyteen ja yksinäisyyteen kyllästyneen näyttelijättären tilitykset ovat surkuhupaisia.

Esitys on pääosin englanninkielinen, mutta Kaszás käyttää myös unkaria ja suomea. Hän muun muassa esittää yleisölle haikeita unkarinkielisiä lauluja kotimaastaan. Musiikkia esitykseen tuo myös balkanilainen bändi Ajmo, joka varastaa shown yllättäen. Näitä rallatuksia näyttelijä ei kuitenkaan pitkään jaksa kuunnella. Esityksen avulla Kaszás haluaa avata keskustelua kantasuomalaisten ja maahan muuttaneiden välillä.

”Tärkeintä minulle on aloittaa keskustelu. En halua vain kritisoida, vaan meidän on tultava toisiamme puolitiehen vastaan ja alettava ymmärtää toisiamme, siten voimme ratkaista ongelmia. Toivon  suomalaisten ymmärtävän tämän esityksen avulla, että ulkomaalaisia ei tarvitse pelätä. Myös minulla on ongelmia, mutta yritän todella sopeutua ja löytää polkuni Suomessa”

– Ágnes Kaszás

Esitykseen on voinut tähän mennessä törmätä Helsingin Pop Up Art Housessa.  Osa STANDUP! showsta on nähtävissä Rooli-festivaaleilla KokoTeatterissa 31.5. Lisäesityksiä on tulossa myös syksyllä 2014. Uusia esityspaikkoja etsitään avoimin silmin. Kaszas haluaisi viedä esityksen myös paikkoihin, joissa ulkomaalaisiin suhtaudutaan kriittisemmin. ”Tahtoisin esittää tämän esimerkiksi perussuomalaisten kokouksessa tai äärioikeistolaiselle tai konservatiiviselle yleisölle. Sellaisessa paikassa esityksestä olisi todella hyötyä ja voisimme keskustella”, Kaszás pohtii.

Ágnes Kaszás on valmistunut näyttelijäksi Kaposvárin yliopistossa Budapestissa ja toiminut freelance-näyttelijänä niin Unkarissa kuin Suomessakin.

Esitys sai Koneen Säätiön tukea Monikielisyys ja taide –apurahahaussa 2013.