Mihin yhteiskuntatieteitä tarvitaan eli kylässä kiakkovierailla

Kysymys ei ole retorinen. Jokaisen tieteelle aikaansa omistavan on syytä kysyä itseltään, miksi tämä on tärkeää.

Minulle yhteiskuntatieteiden tarkoitus on yhteiskunnan muuttamisessa. Ei politiikassa, ei hallinnon tiedontarpeiden palvelemisessa eikä ylipäätään selvitysten tekemisessä päätösten tueksi, vaan tiedon ja analyysin avulla tapahtuvassa yhteiskunnan muuttamisessa.

Kyse ei ole pelkästään tietoon perustuvasta päätöksenteosta. Se tarkoittaa ainoastaan, että poliittiset päätökset todella vaikuttavat haluttuihin asioihin toivotulla tavalla. Yhteiskuntatieteiden, kuten myös humanististen tieteiden ja taiteen, tehtävä on paljon laajempi. Tarkoitus on kehittää tapoja katsoa maailmaa, lisätä ymmärrystämme ihmisestä ja sen rakentamista kyhäelmistä – uskonnoista, yhteiskunnista, kulttuureista.

Tämän ymmärryksen pohjalta pitäisi sitten tehdä yhteiskunnasta parempaa. ”Paremmasta” yhteiskunnasta ei tosin vallitse yhteisymmärrystä, joten parhaimmillaankin kyse on mutkikkaasta prosessista.. Liian suorat hyppäykset yhteiskuntateoriasta lakimuutoksiin runnovat todellisuuden alleen ja tekevät matkalla ihmisestä hakkelusta. Tieteeseen perustuvalla yhteiskunnan uudistamisella on kuitenkin hatussaan isoja sulkia. Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin pitkään kerätyn tieteellisen tutkimuksen pohjalle – ja tieteellisen tutkimuksen takia.

Yhteiskuntatutkijan tärkeimpiä tehtäviä onkin huolehtia siitä, ettei tutkimuksella kerätty ymmärrys jäisi ainoastaan oman pään sisäiseksi asiaksi. Aineisto ei puhu itsekseen, se tarvitsee sanansaattajan. Välillä se tarkoittaa tutkimuksen avaamista, selittämistä tai lakien lobbaamista, välillä yleisönosastokirjoituksia, välillä muuten vaan rohkeaa blogaamista ja omien tutkimustulosten väsymätöntä esittelyä.

Ne omat tutkimustulokset eivät tosin aina riitä. Maailmassa on se hankala puoli, että se toimii omien lakiensa mukaan. Tapahtuu outoja asioita, joita kukaan ei kunnolla ymmärrä. Kun tilanne on päällä, toimittajat soittelevat.

Niinpä yhteiskuntatutkijan pitääkin olla valmiina luistelemaan heikoilla jäillä: kommentoimaan ja selittämään myös tapahtumia, jonka yksityiskohtiin ei ole perehtynyt vuosien ajan. Tähän tarvitaan rohkeutta ja luottamusta omaan analyysiinsä. Uskoa siihen, että yhteiskunnan ja ihmisen ymmärtämiseen käytetyt vuodet eivät ole menneet hukkaan.

* * *

Joulukuussa 2013 kommentoin Tampereella järjestettyä, osin väkivaltaiseksi yltynyttä Kiakkovieraat-mielenosoitusta Helsingin Sanomisssa ja Ylellä. Tutkin päivätyökseni politiikkaa ja osallistumista, joten en loputtomasti yllättynyt, kun kutsu selittämään kävi. Vaikka en olekaan missään vaiheessa keskittynyt nimenomaan anarkismiin tai edes mielenosoituksiin, en silti epäröinyt. Yhteiskuntatieteilijällä pitää olla rohkeutta kommentoida yleisen tietämyksen perusteella.

Samoin tekivät myös mm. yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo ja asian parhaiten tunteva, Kuokkavierasjuhlia tutkinut nuorempi tutkija Samu Lindström. Yhdessä tarjosimme melko monipuolisesti sekä taustoja, tulkintoja että Suomessa poikkeuksellista väkivaltaisuutta selittäviä taustatietoja erilaisille medioille. Omat kommenttini eivät olleet kauhistuneita tai moralisoivia, mutta eivät myöskään erityisen mielenosoitusta ihannoiviakaan. Lähdin liikkeelle siitä oletuksesta, että julkilausutun poliittisessa mielenosoituksessa todella on kyse poliittisesta teosta, jolla pyritään lähettämään jokin viesti.

Tämä analyysi oli näköjään riittävän ärsyttävä nostattaakseen täysin suhteettoman vastareaktion. Ehkä syy oli lähtökohdissani, taustassani vasemmistolaisessa opiskelijapolitiikassa ja mielenosoitukseen järjestetyn bussikuljetuksen yksityiskohdista, tai ehkä kyseessä oli presidentti-instituution pyhyyteen kohdistuneen loukkauksen järkyttävyys. Erään puolueen lehti kuitenkin ryhtyi rakentamaan skandaalia roolistani yhteiskunnallisena kommentoijana. Tämä onnistui varsin hyvin. Muutaman hurjan mediapäivän aikana nähtiin jopa tilanne, jossa Iltalehti kirjoitti artikkelin kahden tutkijan erilaisten yhteiskunnallisten analyysien taustoista.

Kaksi päivää istuin vuoroin kotona, vuoroin työhuoneella puhelimen äärellä odottamassa. Odottamassa jännittyneenä ja huolestuneena, mikä tiedotusväline seuraavaksi haluaa tiedustella taustastani ja olemattomasta suhteestani mielenosoitukseen. Odottamassa, onko soittaja myötämielinen vai vihamielinen, sillä kaikki toimitusvälineet eivät todellakaan olleet liikkeellä hyvin tarkoituksin. Twitter-virrastani poimittiin valikoiden raskauttavan näköisiä twiittejä internet-kierrätykseen. Itsesuojeluvaistoni pelasti minut lehtien ja blogimerkintöjen kommenttipalstojen lukemiselta.

Pahimpia olivat ne tiedotusvälineet, jotka eivät soittaneet, vaan levittivät aikaisemmista jutuista poimittuja mielipiteitä tai tiedonhippusia, jotka joko pitivät paikkaansa tai eivät. Useimmat toimittajat, joiden kanssa pääsin varsinaiseen keskusteluyhteyteen asti, olivat kuitenkin ehdottomasti ammattitaitoisia ja liikkeellä ilman ennakkoasenteita.

Someilmiöt ja mediakohut kestävät oman aikansa, eivät sen enempää. Tapahtuu jotain muuta kiinnostavaa, asian käsittely etenee. Onnekseni en ehtinyt osallistumaan A-talkin huutoiltaan aiheesta. Syntyi uusi närkästyksen aalto ja fokus siirtyi pois minusta.

* * *

Kohu ja huuto oli mahdollista kestää, sillä kykenin seisomaan alkuperäisten kommenttieni takana. Tein analyysin perustuen suomalaisten yhteiskunnallisten liikkeiden ja mielenosoitusdynamiikan tuntemukseeni. Minulla ei ollut avoimesta verkosta löytyviä asioita kummempaa taustatietämystä tai henkilökohtaista kontaktia mielenosoituksen järjestäjiin. Koska oma pesäni oli puhdas, saatoin kohdata koko myrskyn varsin suoraselkäisenä.

Vaikka tapahtumasarja olikin melko epämiellyttävä, tekisin sen ehdottomasti uudestaan. Tämä on yhteiskuntatieteilijän työtä: tutkia maailmaa, jotta pystyisi analysoimaan ja tulkitsemaan sen tapahtumia. Eikä tästä työstä ole mitään hyötyä, elleivät muutkin kuule siitä.

Kirjoittaja

Veikko Eranti

Veikko Eranti on blogaaja, sosiologi ja esseisti

Seuraa

http://blogs.helsinki.fi/eranti