Kutsu puuvillanviljelijöiden ja kuluttajien väliseen dialogiin

Riikka Bado pohtii omaa positiotaan "valkoisena eurooppalaisena" ja tähän asemaan liittyviä etuoikeuksia ja valtaa.
Puuvillankukka, kuvaaja: Charlés Ouassikoné.

Tapaan Karaban kylän puuvillanviljelijät ensimmäisen kerran vuonna 2011. Olen Burkina Fasossa tekemässä taustatutkimusta Cotton Project -dokumenttiteatteriprojektiani varten ja vietämme paahteista iltapäivää neem-puun varjossa. Siézan perheen miehet, Marc Siéni, Frédéric Bado ja minä. Tarkoitukseni on haastatella puuvillanviljelijöitä heidän työstään ja siihen liittyvistä ongelmista.

Haastattelun alkumetreillä minusta alkaa tuntua siltä, etteivät puuvillanviljelijät ole kovin innokkaita keskustelemaan kanssani. Myöhemmin yritän katsoa tilannetta heidän näkökulmastaan. Tuntematon nainen toiselta mantereelta ilmaantuu kotipihalle ja haluaa tietää kaiken heidän työstään ja siihen liittyvistä ongelmista. Vasta myöhemmin oivallan niin ikään, että tuon ajan Burkina Fasossa puuvillanviljelyn ongelmista puhumiseen liittyi omat riskinsä. Ne asiat, mitä Karaban kylässä tapaamani viljelijät minulle lopulta tuon iltapäivän aikana kertoivat, olisivat vääriin korviin kantauduttuaan voineet aiheuttaa heille vakavia ongelmia. Tämä kohtaaminen sekä sen seurauksena syntyneet oivallukset jättävät minuun vahvan jäljen.

kuokka

Burkinafasolaisen puuvillanviljelijän tärkein työkalu. Kuvaaja: Charles Ouassikoné.

Muutama viikko tämän jälkeen palaan takaisin Suomeen ja jätän taakseni sekavassa tilassa olevan Burkina Fason. Maan yli pyyhkii mielenosoitusten aalto, johon osallistuu tavallisten kansalaisten ja eri ammattiryhmien lisäksi suuri joukko sotilaita. Nykyhetkestä katsottuna nuo levottomuudet voi nähdä tapahtumina ketjussa, joka johtaa syksyllä 2014 kansannousuun ja pakottaa Burkina Fasoa 27 vuotta itsevaltiaan elkein hallinneen Blaise Compaoren pakenemaan maasta.

Burkina Fasossa vietetyn ajan jälkeen Cotton Projectin prosessi etenee esityskäsikirjoituksen kirjoittamisen, pääosin netissä tekemäni taustatutkimuksen, työryhmään lupautuneiden taiteilijoiden kanssa käymieni keskustelujen, työryhmän yhteisten työskentelyjaksojen sekä perhesyistä projektin teosta pitämieni taukojen kautta. Prosessin kuluessa kysymykset omasta positiostani ”valkoisena eurooppalaisena” sekä tähän asemaan liittyvistä etuoikeuksista ja vallasta nousevat keskeisiksi. Alan tarkastella kriittisesti työni motiiveja sekä oikeutusta. Onko tässä työssä lopulta kyse vain halustani saada mainetta ”kehitysmaiden köyhien maanviljelijöiden” puolesta puhuvana teatterintekijänä? Entä millä oikeudella käyttäisin esitykseni rakennusmateriaalina toisten ihmisten vaikeaa elämäntilannetta? Lisäksi minua alkaa vaivata epämääräinen tunne siitä, että puuvillanviljelijöiden ja puuvillatuotteiden kuluttajien maailmat ovat niin kaukana toisistaan, ettei niiden välille kannata yrittää rakentaa siltaa ja että oikeastaan tällaisen sillan rakentaminen ei ole oikein suotavaakaan.

”Haluan antaa puuvillanviljelijöille äänen”, hahmottelen työni motiiveja erään tutkijan kanssa käymässäni keskustelussa keväällä 2016. Tässä vaiheessa Cotton Project -näyttämöteoksen ympärille on kehittynyt ideavaiheessa oleva väitöskirjatyö. ”Mutta onhan heillä ääni”, tutkija huomauttaa. ”Kyse on rakenteista, jotka estävät puuvillanviljelijöitä saamasta ääntään kuuluville.”

Sitten syntyy idea blogista, jossa julkaistaisiin puuvillanviljelijöiden puheenvuoroja. Yhteistyössä Frédéric Badon sekä Kulttuuri- ja ympäristöyhdistys A.A.M:n Charles Ouassikonén kanssa otamme yhteyden Karaban kylän puuvillanviljelijöihin ja esittelemme heille ajatuksen blogista. Oletan automaattisesti, että puuvillanviljelijät haluavat anonymiteettinsä turvattavan, jotta heille ei koituisi ikävyyksiä. Oletukseni osoittautuu vääräksi, kun saan Karaban kylästä Charles Ouassikonén välityksellä viestin, jota minun on ensin vaikea uskoa todeksi. Puuvillanviljelijät haluavat kertoa tilanteestaan omilla nimillään ja kasvoillaan. Jean-Baptiste Siéza kiteyttää yhteisönsä ajatuksia: ”Toivomme, että osallistumalla tähän projektiin saamme äänemme kuuluviin ja että jotain tehtäisiin meidän tilanteemme parantamiseksi”.

Marc Sieni ja miehet

Marc Siéni ja Karaban kylän puuvillanviljelijät Connected by Cotton -blogipalaverissa syyskuussa 2016. Kuvaaja: Charles Ouassikoné.

Connected by Cotton -blogin yksi keskeinen tavoite on edistää dialogia puuvillan globaalin tuotanto- ja kulutusverkoston ruohonjuuritason toimijoiden välillä. Jean-Baptiste Siéza sekä hänen kollegansa Karaban kylästä kertovat blogissa kokemuksistaan puuvillanviljelystä työnä ja elinkeinona satokauden 2016/2017 eri vaiheissa.

Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi Sinut sekä kaikki muut ihmiset, joiden elämässä puuvilla on läsnä tavalla tai toisella, mukaan Karaban kylän puuvillanviljelijöiden avaamaan keskusteluun ja kertomaan siitä, mikä on puuvillan merkitys Sinun elämässäsi. Ohjeet osallistumiseen löydät blogista.

 

Lisätietoja:

Connected by Cotton -blogi

Kulttuuri- ja ympäristöjärjestö A.A.M. (Burkina Faso)

 

Invitation au dialogue entre cultivateurs et consommateurs de coton

Kirjoittaja

Riikka Bado

Riikka Bado on tutkiva teatterintekijä.

Riikka Bado ja työryhmä sai Koneen Säätiöltä syksyllä 2013 apurahan länsiafrikkalaisten puuvillanviljelijöiden ja suomalaisen puuvillatuotteiden kuluttajan kohtaamista dokumentoivan näyttämöteoksen valmistukseen.