Kuka tohtisi sammuttaa valot Times Squarelta?

Kännyköiden jälkeen ykkössijaa Suomen vientitilastoissa ovat pitäneet öljypohjaiset tuotteet. Niiden ohella Suomessa on kehitetty Antti Salmisen ja Tere Vadénin viitoittamana naftologiaa, öljyn filosofiaa, jonka mukaan materiaalisista kiertokuluista etääntynyt moderni subjekti ei olisi mahdollinen ilman fossiilisia polttoaineita.

Naftologia voi hyvinkin olla seuraava hitti, josta suomalaiset tunnetaan. Se osuu tarkasti globaalin ympäristökriisin osoittamaan kipupisteeseen: sosiaalisia ja materiaalisia ulottuvuuksia on kyettävä käsittelemään yhtaikaisesti. Luonnontiede tuottaa tärkeää tietoa ympäristön tilan kehittymisestä mutta ei kerro juurikaan siitä, minkälainen yhteiskunta, talous ja kulttuuri olisi kestävä. Yhteiskuntatieteiden, humanistisen tutkimuksen ja taiteiden taas on opittava käsittelemään luonnonympäristön muutoksia ja vaikutuksia osana ihmiselämää.

Naftologien mukaan nykyisenkaltainen siiloutuminen on osa öljyn kokemusta. Siilot purkautuvat, kun yhteiskunnat siirtyvät joko strategisesti edeten tai katkosten kautta kohti jälkifossiilista aikakautta. Tutkimuksen olisi kuitenkin syytä olla muutama askel tämän murroksen edellä.

Viimeistään nyt on opeteltava öljyn aikaa moniulotteisempia tiedon tuottamisen ja jakamisen tapoja.

Lähtiessäni Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin ja Suomen Lontoon instituutin järjestämän Mobius-ohjelman puitteissa New Yorkiin kahdeksi kuukaudeksi, yksi tavoitteistani oli selvittää, miten naftologian kaltainen ajattelu resonoi kansainvälisesti. Tarkoituksenani oli myös tutkia miten kaupunki edistää tai estää jälkifossiilisen kulttuurin kehittymistä. New York on sentään hieman eri maata kuin Helsinki, puhumattakaan Hyrynsalmella vanhan metsän siimeksessä sijaitsevasta Mustarindan taiteilija-/tutkijaresidenssistä, joka toimii alustana jälkifossiilisille kokeiluille.

pj2

Ensimmäinen kuukausi on nyt takana. Mobiuksen myötä kotiorganisaatiokseni täällä paikallistui The James Gallery / Center for the Humanities, joka on osa City University of New Yorkia. (Komea rakennus sijaitsee ikonisen Empire State Buildingin vieressä – paikallisten mielestä Manhattanin rumin alue.) The James Gallery on avannut upeat mahdollisuudet osallistua kaupungissa käytäviin keskusteluihin ja tavata ihmisiä, joista muuten tuskin olisin ollut tietoinen.

Yhtä tärkeää kuin päästä sisälle on ollut mahdollisuus pysytellä osin ulkopuolella. New Yorkissa tyypillinen, kirjaimellisesti järjetön elämänrytmi on keskeinen tekijä, joka estää materiaalisten elinehtojen esiinnousun. Sen lyhyen hetken, kun asuintoverini käyvät töistään kotona lepäämässä, he käyttävät manatakseen pitkiksi venyviä työkeikkoja ja jatkuvasti nousevia vuokria. Materiaalinen maailma jää hahmottomaksi, kiivaiden rahavirtojen taustalle.

Lokakuussa vuonna 2012 hurrikaani Sandy kuitenkin keskeytti tavanomaisen hyörinän. Paikalliset viittaavatkin nykyaikaan termillä post-Sandy. Hurrikaani toi näkyville New Yorkin kaupungin haavoittuvuuden äärimmäisten sääilmiöiden edessä, jotka lisääntyvät ilmaston lämmetessä. Sen jälkeen esimerkiksi metrojärjestelmän säänkestävyyttä on pyritty parantamaan. Kaupunki on myös sitoutunut kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen 80 prosentilla vuodesta 2005 vuoteen 2050 mennessä. 19 prosentin vähennys on jo saavutettu. Kuten eräs kaupunginhallinnon asiakirjoja valmistellut arkkitehti kuitenkin totesi, ”matalalla roikkuvat hedelmät” on nyt poimittu. Tästä eteenpäin kehitys on huomattavasti vaikeampaa, vaikka poliitikot virheellisesti uskovat kehityksen etenevän prosenttilukujen valossa lineaarisesti.

Suurin osa julkisesta keskustelusta kohdistuukin juuri kaupunki-infrastruktuuriin. Elämäntavoista tai ansaintalogiikoista puhuvat vain harvat – havaintojeni perusteella näitä kysymyksiä pohditaan pitkälti vain taiteiden ja humanististen alojen sekä erilaisten uusyhteisöjen piirissä. Yhden osuvimmista kysymyksistä esitti nuori opiskelija takarivistä Columbian yliopistossa järjestetyssä energiapaneelissa:

Onko Times Square yhteensopiva 80 prosentin päästövähennyksen kanssa?

Kaupungin edustaja aloitti vastauksen toteamalla, että hänestä kysymys on loukkaava. Hänen mielestään kaupunkilaisten elämäntapoja ei saa kyseenalaistaa, koska muuten muutostyö karkottaa ympäriltään kaikki osallistujat. New York Timesin vanhempi toimittaja ja arvostetun Earth Instituten tutkijat yhtyivät kaupungin edustajan huoleen.

pj3

Avoimen tiedon tuotannon ja välityksen kannalta tällainen etukäteen harjoitettu varovaisuus ja valikointi on tietysti valitettavaa. Naftologia auttaa lisäksi ymmärtämään, että näin keskeisen kysymyksen eristäminen energiakeskustelusta on ylipäätään mahdollista vain fossiilisten polttoaineiden aikakaudella. Ilman fossiilisten polttoaineiden suomaa mahdollisuutta yhdistää kaukaisia asioita – pitäen nämä asiat kuitenkin toisilleen vieraina – keskustelijat tuskin edes osaisivat irrottaa ihmisten elämäntapoja niiden vaatimista materiaalivirroista. Se ei tulisi heille mieleenkään.

Päästöjen vähennys voi edetä pidemmälle vasta, kun huomio laajenee kaupungin sisäisistä materiaalivirroista kaupungin rajojen ulkopuolisiin riippuvuuksiin sekä niihin vaikutuksiin, joita esimerkiksi Wall Streetin pankkiireilla ja algoritmeilla sekä Times Squarin edustamalla kulttuurintuotannolla on ympäri maailmaa. Samalla yhä useammat ymmärtänevät, että uusiutuvat energiantuotantomuodot eivät mahdollista nykyisenkaltaisen yhteiskunnan pyörittämistä. On tehtävä valtavia panostuksia sellaisen yhteiskunnan rakentamiseksi, joka tulee toimeen ilman jatkuvaa fossiilisten polttoaineiden syöttöä. Tämän luonteeltaan monialaisen työskentelyn on ylitettävä pelkät tekniset ja taloudelliset näkökulmat ja otettava ainutlaatuiset materiaaliset ja kulttuuriset kontekstit vakavasti.

Kirjoittaja

Paavo Järvensivu

Talouskulttuurin tutkija
Mustarinda
http://m0bius.net/participants/paavo-jarvensivu
Aiheeseen liittyvää
Pitkät jutut

23.4.2020

Kevätkirje Saaresta
Pitkät jutut

7.2.2020

Raivostuttava rohkeus