Kotiresidenssissä: Flis Holland

Koneen Säätiö myönsi huhtikuussa 185:lle taiteen alan ammattilaiselle kolmen kuukauden työskentelyapurahan residenssiin, joka tapahtuu apurahansaajan omassa kodissa. Kotiresidenssiapurahalla säätiö pyrkii tukemaan taiteilijoita, joiden työtilaisuudet katosivat koronapandemian myötä. Flis Holland on yksi näistä kotona huhtikuusta kesäkuuhun työskentelevistä taiteilijoista. Teoksissaan hän käsittelee masennusta, itsensä vahingoittamista ja tieteiskirjallisuutta.
Katkeileva presentaatio, Fragile Life and Celestial Matter(s), Bioart Societyn järjestämä online-paneeli, 26.5. 2020. Kuva: Flis Holland

”Masennus, itsensä vahingoittaminen ja tieteiskirjallisuus yhdistyvät työssäni. Sen sijaan, että näkisin masennuksen kyvyttömyytenä jaksaa ja selviytyä, tunnistan siihen kuuluvat selviytymistaidot. Tämä uudesta näkökulmasta tarkasteltu kestävyys ja sietokyky on lähtökohta, josta sukellan syvemmälle tutkiakseni masennukseen kuuluvien käytösten ja sanattomien eleiden strategista käyttöä.

Vuonna 2018 julkaisin Kontur-aikakauslehdessä novellin nimeltä Sigh-fi, jossa maailmanlaajuinen kriisi tekee masennuksen kokemuksen näkyväksi. Kriisi on painovoiman heikentyminen, ja tarina kuvaa ihmisten kamppailua tässä uudessa epävakaassa todellisuudessa uudelleen kävelemään opettelemisesta aina uskonnollisiin kansannousuihin. Typerästä vitsistä – raskasmielisyys on täyttä totta ja toimii vastapainona – tulee käänne tarinassa, jossa täyskuntoisten ja vajaakuntoisten roolit vaihtuvat. Masentuneet ihmiset soveltuvat yllättävän hyvin uuteen normaaliin.

Gravity doesn’t keep you down I do, performanssi, Kosminen, 2019. Kuva: Helen Korpak

COVID-19:n myötä joistain spekulatiivisista asioista on tullut todellisuutta. Karanteeni on omituisen tuttua niille meistä, jotka ovat tottuneet olemaan jumittuneena kotiin koko päivän, yksin, epätoivon tai ahdistuksen murskaamana. Jotka joutuvat jatkuvasti elämään taloudellisessa epävarmuudessa työpaikan menetyksen tai huonon sairausajan palkan takia. Jotka ovat tottuneet ajan laajentumiseen. Vaikka kriisi on aiheuttanut vakavaa henkistä ahdistusta, on samalla ollut oudon rohkaisevaa nähdä kaikkien jakavan päivittäiset kamppailumme ja tunnustavan niiden olemassaolon.

Kun hain apurahaa kotiresidenssiin, suunnittelin päivittäväni Sigh-fi -novellia COVID-19:n tuoman todellisuuden mukaiseksi. Mutta nyt ymmärrän, että näiden kahden sulava yhteensulautuminen ei tee tarinasta kiinnostavaa, vaan niiden yhteentörmäys. Olen kirjoittanut uutta tekstiä, joka alkaa Ursula K. Le Guinin ja Octavia Butlerin tieteisromaanien superempaattisista päähenkilöistä, mutta joka kääntää sitten koko jutun ympäri ja kysyy miksi masennus nähdään aina vain luonteenpiirteenä eikä koskaan taitona.

Gravity doesn’t keep you down I do, performanssi, Kosminen, 2019. Kuva: Helen Korpak

Kun tämän yhdistää nykyhetkeen, olen utelias näkemään mitä uusia viestintämuotoja ja suhteita kriisistä syntyy. Uusilla tavoillamme torjua virusta – kasvosuojaimet, kättelyn välttäminen, kahden metrin välimatka, videoneuvottelut – on jotain yhteistä masennuksesta kärsivän käyttäytymisen kanssa, sillä molemmat muuttavat tapaamme lähestyä toisia. Haluan katsoa kieltojen ja kieltäytymisen läpi ja tarkastella, mitä tämä rajojen uudelleen asettelu voisi tuoda mukanaan, ja aion käyttää residenssijakson esityksen kehittämiseen.

Oma-aloitteinen eristäytyminen on etuoikeus, jota lääkäreillä, hoitajilla, hoitoa antavilla ja monilla muilla työntekijöillä ei ole. Kun pääsee tekemään niin Koneen Säätiön avustuksella, se on kaksinkertainen etuoikeus. Kotiresidenssi on ollut minulle turvaverkko, eikä vain siksi, että se tuo taloudellista helpotusta työttömyyteen, vaan siksi, miten se on järjestetty. Olen yhteydessä muihin residenssiläisiin verkon kautta, ja viikoittaiset tapaamiset tuovat rakennetta päiviin, jotka muuten olisivat tuuliajolla. Tämä on järjestely, joka on ihanteellinen myös vammaisille tai kroonisesti sairaille taiteilijoille, mutta joka otettiin käyttöön vasta, kun ei-vammaiset ihmiset tarvitsivat sitä. Tällainen saavutettavuus on säilytettävä sen jälkeenkin, kun virus on poissa.”

 

Lisätietoa:

Flis Hollandin Instagram

Sigh-fi-novelli (19 min)

Aiheeseen liittyvää