Konehuone-kolumni: Biosfäärin tutkimusta säätiörahalla

Kenen intressejä apurahatutkija palvelee? Kuuluuko rahoittajan puolustaa tutkimusrahoituksen saajaa? Kuka saa esiintyä tieteellisen tiedon tuottajana tai välittäjänä? Säätiön tiedejohtaja Kalle Korhonen pohtii kysymyksiä BIOS-tutkimusyksikön esimerkin valossa.
Koneen säätiön metsäpalsta Kemiössä on säätiön lahja Koneen Säätiö on lahjana 100-vuotiaalle Suomelle. Kuva: Jussi Vierimaa

Koneen Säätiön tutkimusrahoitusta eivät kommentoi pelkästään trollit, vaan saamme ajoittain myös vakavammin otettavaa kritiikkiä, esimerkiksi liittyen BIOS-tutkimusyksikköön. BIOSista alettiin puhua laajemmin vuonna 2017, kun suomalaisten ympäristötieteilijöiden metsäjulkilausuma julkistettiin, ja yksikkö oli prosessissa mukana. 2010-luvulla perustettu BIOS ei kuulu mihinkään yliopistoon, vaan on omien sanojensa mukaan ”itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan ja kehittää kansalaisten ja päättäjien ennakointikykyä”. Se sai ensimmäisen Koneen Säätiön rahoituksensa Jakautuuko Suomi? -ohjelmasta vuonna 2015, kun säätiö tuki BIOSin ja Ylen yhteiskuntatoimituksen yhteistyötä Realiteetit ja visio Suomesta. Koneen Säätiö ei ole yksikön ainoa rahoittaja, vaan se saa myös julkista rahoitusta.

Yksikössä siis sekä tehdään tieteellistä akateemista tutkimusta että välitetään tutkimustietoa julkisuuteen. Koneen Säätiö voi hyvin tukea tämäntyyppistä toimintaa, sillä emme jyrkästi erota tieteen tekemisen ja tieteen yleistajuistamisen rahoitusta toisistaan. On projekteja, joissa tehdään joko uutta tutkimusta tai popularisoidaan tiedettä, mutta myös projekteja, joissa tehdään molempia.

BIOSin olemus voidaan kuitenkin kokea Suomen oloissa hankalaksi: onko se asiakkaitaan palveleva ajatuspaja vai tieteellistä tutkimusta tuottava toimija? Kenen intressejä se edistää? Viimeksi syyskuussa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnisti kertoi, että ”BIOSiin kriittisesti suhtautuvien tutkijoiden mukaan kyseessä on Koneen säätiön rahoituksella toimiva Jyväskylän yliopiston biologian laitoksen poliittinen nyrkki”. Toki näin karkea salaliittotulkinta on keskustelussa harvinaista.

Ketä BIOSin tai muiden Koneen Säätiön apurahansaajien toiminta sitten oikein palvelee? Maaseudun Tulevaisuuteen kirjoittamassani vastineessa korostin säätiörahoituksella toimivan tutkijan vapautta: säätiö ei neuvottele apurahansaajan kanssa siitä, miten tämä tekee työtään. Tutkijat tai muutkaan apurahansaajat eivät siis toteuta säätiön heille määrittelemiä tavoitteita. Sen sijaan riippumaton säätiö toteuttaa apurahoja myöntäessään omia tavoitteitaan, Koneen Säätiö esimerkiksi mahdollistaa rohkeita tieteen ja taiteen avauksia. Apurahan saaja toteuttaa sitten omia tavoitteitaan, jotka on ilmaistu hakemuksessa: BIOS tekee tutkimusta ja kehittää ennakointikykyä. Apurahansaajan täytyy silti tehdä yleisölleen selväksi, milloin on kyse oman tutkimuksen tuloksista ja milloin taas yhteenvedoista muiden tekemästä tutkimuksesta. Ja jotta ei edistettäisi liian harvojen tavoitteita, on tärkeää, että tutkimushankkeiden hakemusten arviointi ei keskity liikaa. Koneen Säätiöllä käytetään vaihtuvia arvioijia, joilla on aina yhtenä vuonna suuri päätösvalta omaan hakemusjoukkoonsa. Tilanne on huonompi, jos merkittävälle rahoittajalle tulevien hakemusten arvioinnista vastaa vuodesta toiseen yksi ja sama henkilö.

Vastineessani puolustin BIOSin rahoitusta sanomalla, että mielestäni BIOSin yhteenvedot perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Mutta kannattaako rahoittajan sotkeutua asiaan, jos sen tukemaa hanketta arvostellaan? Kyllä kannattaa silloin, kun rahoittajan oma toiminta kyseenalaistetaan tai sitä vääristellään jossakin kunnon mediassa, kuten Maaseudun Tulevaisuudessa. Säätiön ei kuitenkaan ole syytä puolustaa sen rahoittaman tutkijan tai ryhmän esittämiä näkökantoja siksi, että hanke on säätiön rahoittama. Sitä emme teekään. Mutta jos säätiötä kritisoidaan jonkun hankkeen rahoittamisesta, meidän täytyy perehtyä asiaan, ja tarvittaessa myös puolustaa hankkeen toimintaa, jos se on perusteltua.

Kuka sitten saa esiintyä asiantuntijana? Kun metsäjulkilausumasta on keskusteltu, on esitetty toistuvasti, että BIOSissa ei ole ”yhtään metsäntutkijaa, jolloin sen esittämät näkökannat voitaisiin kuitata yhtä arvokkaina tai arvottomina kuin kenen tahansa mielipiteet. Tämä argumentti perustuu väärinymmärrykseen nykyisestä tiedemaailmasta. Tutkija, jonka tutkimus liittyy metsiin, ei välttämättä käytä titteliä ”metsäntutkija”, vaan esimerkiksi ”kestävyystieteilijä”. Uudet, aluksi huvittavat ammattinimitykset voivat vähentää tieteilijöiden uskottavuutta toimittajien silmissä. Toisaalta tieteenalojen nimitykset väistämättä muuttuvat tieteen muutosten mukana, eikä vanhoihin nimityksiin voi takertua vain siksi, että niillä on auktoriteettia.

Kirjoittaja

Kalle Korhonen