Uutiset

Apurahat

14.04.2020

Koneen Säätiön kotiresidenssiin valittiin lähes 200 taiteilijaa

Koneen Säätiö on myöntänyt 185 taiteen alan ammattilaiselle kolmen kuukauden työskentelyapurahan kotiresidenssiin, joka tapahtuu apurahansaajan omassa kodissa. Apurahamyöntöjen suuruus on yhteensä noin 1,48 miljoonaa euroa.






Kotiresidenssihaulla säätiö pyrkii tukemaan taiteilijoita, joiden työtilaisuudet katosivat koronapandemian myötä. Hakua edelsi säätiön tekemä kysely, johon vastasi lähes 600 taiteen alan ammattilaista. Tulokset tukivat käsitystä, että erityisesti esittävien taiteilijoiden työmahdollisuudet ovat vähentyneet tai kokonaan kadonneet pandemiakriisissä. Vastaajat myös toivoivat pikaista apurahahakua, joka mahdollistaisi työskentelyn kriisin aikana. Hakemuksia 5.4. päättyneeseen hakuun tuli yhteensä 3 467 kappaletta.

Kotiresidenssi on nopeasti luotu kokeilu, jonka tarkoituksena on mahdollistaa oman työn kehittelyä ilman painetta teoksen tai projektin valmiiksi saattamisesta. Itsenäinen työskentely tapahtuu osana yhteisöä, jonka kanssa ajatuksia ja kokemuksia voi jakaa. Kotiresidenssissä yhteyttä toisiin residenssiläisiin pidetään verkkoalustan avulla.

Residenssissä aiotaan hyödyntää Koneen Säätiön ylläpitämässä Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssissä kertynyttä erityisosaamista ja siellä luotuja käytäntöjä. Kotiresidenssistä saatavia kokemuksia aiotaan puolestaan käyttää hyväksi Saaren kartanon ekologisen residenssitoiminnan kehittämisessä.

Hakemukset arvioineiden vertaisasiantuntijoiden valintaperusteita voi summata näin: Valtaosa hakemuksista oli hyvin perusteltuja ja olisi ansainnut rahoituksen. Hakemuksista näkyi valtava tarve tehdä työtä sekä vilpitön halu kehittää praktiikkaa ja taiteilijuutta. Valinnoissa painottuivat taiteellinen laatu, vahva oma praktiikka ja suunnitelman sopivuus kotiresidenssihakuun.

“Toivon residenssin antavan tilaisuuden rauhalliseen, vapaaseen työskentelyyn, mutta myös ison residenssiyhteisön houkuttavan osaamisen ja ajattelun jakamiseen muiden kanssa. Kuten yksi hakemuksia arvioineista asiantuntijoista totesi, poikkeusaika ja katkos arkirutiiniin voi rohkaista kokeilemaan jotakin uutta”, sanoo Koneen Säätiön johtaja Anna Talasniemi.

Kotiresidenssiin valitut taiteilijat aloittavat residenssijakson heti, ja työskentely jatkuu kesäkuun loppuun asti. Koneen Säätiön hallitus teki päätökset kokouksessaan maanantaina 13.4.2020. Tieto päätöksistä on lähetetty hakijoille tänään tiistaina 14. huhtikuuta. Myönnöt julkaistaan säätiön verkkosivustolla viimeistään keskiviikkona 15.4.2020.