Kohti fiksua taiderahoitusta -pohdintapäivä

Miten taiteen rahoitusta pitäisi kehittää nykyistä pitkäjänteisemmäksi ja kestävämmäksi? Koneen Säätiö toivottaa taideorganisaatiot ja taiderahoittajat tervetulleiksi pohtimaan taiteen rahoitusta Lauttasaaren kartanoon torstaina 25.4. klo 9–16!

Aika ja paikka: Torstai 25.4. klo 9.00–16.00, Lauttasaaren kartano (Otavantie 10, Helsinki, esteetön sisäänkäynti Kauppaneuvoksentien puolelta)

Miten taiteen rahoitusta pitäisi kehittää nykyistä pitkäjänteisemmäksi ja kestävämmäksi? Koneen Säätiö järjestää yhteistyössä residenssiorganisaatio HIAPin kanssa pohdintapäivän, jossa taideorganisaatiot ja taiteen rahoittajat ratkaisevat yhdessä, kuinka taiteen rahoitusta sekä taideorganisaatioiden ja rahoittajien välistä vuorovaikusta voisi kehittää toimijoiden kestävän toimeentulon edistämiseksi.

Puheenvuorot pitävät muun muassa kansainvälisten suhteiden päällikkö Dirk De Wit (Kunstenpunt / Flanders Arts Institute, Belgia) ja kansainvälisten hankkeiden johtaja Amrit Gill (The Australia Council for Arts, Austalia). Lisäksi näytelmäkirjailija-ohjaaja Kevin Doyle (IE/US) kertoo taiteellisesta työstään, joka käsittelee taiteen julkista rahoitusta.

Tilaisuudessa paneudutaan muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Millä tavoin voimme rakentaa dialogia ja luottamusta taiteenalojen toimijoiden ja rahoittajien välillä? Voisivatko rahoituspäätökset perustua toimijoiden omiin tavoitteisiin sen sijaan, että ne on aina muokattava rahoittajien agendoihin sopiviksi? Millaisia kestävän taiderahoituksen muotoja on kehitetty muualla ja miten näitä voisi ottaa käyttöön Suomessa?

Aamupäivän puheosuus on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille, ja seminaari myös striimataan säätiön Facebook-sivulla. Iltapäivän työpajassa työskennellään world café -metodia käyttäen. Voit ilmoittautua vain aamupäivän osuuteen tai koko päivään.

Tilaisuus on saanut alkunsa Koneen Säätiön pohtiessa keinoja, kuinka säätiö voisi rahoittajana tukea organisaatioiden ja taiteilijoiden pitkäjänteistä työtä, ja miten säätiön rahoitus voisi olla mahdollistamassa laajemminkin kestävää, pitkäjänteistä ja laajapohjaista taiteen rahoitusta. Koneen Säätiö kokeilee parhaillaan muutamien organisaatioiden tukemisessa ns. vastinrahoitusmallia, jossa rahoitusta saavan organisaation tuen määrä on osin riippuvainen muualta hankituista tuloista.

Tilaisuuden kieli on englanti.

Tapahtuma on täynnä, mutta jonotuslistalle voi ilmoittautua täällä.

Ohjelma:

9.00
Aamukahvit, verkostoitumista

9.30
Johtaja Anna Talasniemi (Koneen Säätiö): Tervetuloa

9.40
Kansainvälisten hankkeiden johtaja Amrit Gill (The Australia Council for Arts, Austalia)

10.00
Johtaja Paula Tuovinen (Taiteen edistämiskeskus Taike): Kommenttipuheenvuoro
Keskustelua

10.15
Kansainvälisten suhteiden päällikkö Dirk De Wit (Kunstenpunt / Flanders Arts Institute, Belgia):

Follow the actor
Reflections on the development of the funding system for the arts in Flanders, and whether and how it contributes to the sustainable development of careers, organizations and arts in society. Case: how does the funding system works for the visual arts sector. Challenges: the peer review system.

10.35
Pääsihteeri Rosa Meriläinen (Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry): Kommenttipuheenvuoro
Keskustelua

10.50
Näytelmäkirjailija Kevin Doyle, Yhdysvallat

A large table with only one leg: arts funding and the general public
Writer-director Kevin Doyle shares his experiences as an artist working since 2007 in Canada, the European Union, and the United States who earns his income entirely from arts funding structures. He will present an excerpt from his 2018 theatre project THE AЯTS which examined the rich yet largely unknown history of arts funding legislation in the United States. Doyle illustrates that this bold legislation was achieved via an overlooked aspect of our contemporary arts funding realities – a sincere engagement with the general public.

11.10
Taiteellinen johtaja Paul O’Neill (Publics): Kommenttipuheenvuoro
Keskustelua

11.25
Johtaja Erich Berger (Suomen biotaiteen seura), taiteellinen johtaja Satu Herrala ja toiminnanjohtaja Hanna Nyman (Baltic Circle):

Of Pies, Chameleons and the quest for Trust
Baltic Circle International Theatre Festival and SOLU / Bioart Society are two organisations fostering experimental artistic practices with an interest to develop their respective fields. Erich Berger, Hanna Nyman and Satu Herrala are going to give insight into their everyday life with funding bureaucracy and discuss how funding could be based on mutual trust.

11.45
Keskustelua

12.15
Seminaarisosuuden päätös

12.15–13.30
Lounas (omakustanteinen; lähialueella on useita lounasravintoloita)

13.30
Johtaja Anna Talasniemi (Koneen Säätiö) ja johtaja Juha Huuskonen (HIAP): Johdatus World café -keskusteluihin

13.40
Pienryhmäkeskusteluja World café -metodilla ja yhteenveto keskusteluista. Kussakin keskustelupöydässä on keskustelua auttava moderaattori ja pääkohdat kirjaava kirjuri.

Kestävän taiderahoituksen edellytyksiä ovat muun muassa syvällinen vuorovaikutus eri toimijoiden välillä, rahoittajien keskinäinen ymmärrys, rahoituksen pitkäjänteisyys ja laajapohjaisuus sekä toimijoiden itsenäisyyden ja omaehtoisuuden kunnioittaminen. World caféssa pohditaan yhdessä aamupäivän puheenvuorojen inspiroimina, miten nämä edellytykset voivat toteutua.

Keskusteluaiheet:

1. Rahoittajien ja taideorganisaatioiden vuorovaikutus ja dialogi
Moderaattoreina toimitusjohtaja Raija Koli, Frame Contemporary Art Finland; kumppanuuspäällikkö Veikko Kunnas, Helsingin kaupunki; erityisasiantuntija Johanna Ruohonen, Suomen Kulttuurirahasto.

2. Mitä uusia rahoitusmahdollisuuksia tai malleja voisi olla?
Moderaattoreina kansainvälisten suhteiden päällikkö Dirk De Wit, Kunstenpunt / Flanders Arts Institut; FM Leif Jakobsson, Helsingin kaupungin taide- ja kulttuurivisiotyöryhmän jäsen; ylitarkastaja Hanna Koskimies, opetus- ja kulttuuriministeriö.

3. Miten hakemusten ja hankkeiden evaluointia, päätöksien perusteita ja prosessia voisi kehittää?
Moderaattoreina suunnittelupäällikkö Tiina Kuoppa, Taiteen edistämiskeskus, Taike; toiminnanjohtaja Tomi Purovaara, Globe Art Point; kulttuurisuunnittelija Jenni Peisa, Helsingin kaupunki.

Noin klo 16
Tilaisuus päättyy

Puhujat (lista päivittyy):

Dirk De Wit on Flanderin taideinstituutin kansainvälisten suhteiden ja visuaalisten taiteiden johtaja. Flanderin taideinstituutti perustettiin vuonna 2015 Flaamilaisen teatteri-instituutin, Flanderin musiikkikeskuksen ja BAM – Visuaalisten taiteiden instituutin fuusiona. De Wit työskenteli freelance-kuraattorina Palais des Beaux-Arts -keskuksessa, Pompidou -keskuksessa ja Kunstenfestivaldesarts-festivaalilla Brysselissä sekä kuraattorina ja myöhemmin johtajana taidekeskus STUK Leuvenissa vuosina 1989–1996. Hän on perustanut uuden taiteen ja median laitoksen Constantin Brysseliin vuonna 1997. De Wit oli myös Brysselin kulttuuripääkaupunkivuoden taiteellisen tiimin jäsen vuonna 2000.

Amrit Gill on kansainvälisen kehityksen johtaja Australian taideneuvostossa, joka on Australian valtion taiderahoituksen ja -neuvonnan virasto. Amrit on työskennellyt eri rooleissa Australian taidealalla yhteisötaiteen ja kulttuurin kehittämisen, sosiaalisen yrittämisen ja kansainvälisten kulttuurisuhteiden parissa. Australian taideneuvostossa hän on ollut vastuussa kansainvälisten residenssiohjelmien selonteosta sekä neuvoston ensimmäisen kansainvälisen taidestrategian toteutuksesta. Ennen Australian taideneuvostoon liittymistään Amrit työskenteli Milk Crate Theatressa, British Councilissa ja Information and Cultural Exchangessa (ICE). Hänellä on taideteorian/taiteen kandidaatin paperit New South Walesin yliopistosta ja tällä hetkellä hän opiskelee globaalin diplomatian maisteriohjelmassa Lontoon School of Oriental and African Studies -laitoksessa.

Kuva: Jussi Virkkumaa

Kevin Doyle (IE/US) työskentelee näytelmäkirjailijana ja ohjaajana teatterin ja elokuvan parissa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Hän sekoittaa töissään elementtejä muun muassa teatterista, tanssista, elokuvasta ja musiikista ja tarkastelee niiden avulla ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita. Viime vuonna Doyle oli Bruntwood Prize for Playwriting -palkintoehdokkaana näytelmällään when after all it was you and me (or – the genocide play), jonka hän viimeisteli Saaren kartanon residenssissä vuonna 2014. Doylen näytelmiä ovat muun muassa W.M.D. just the low points (2009), Behind The Bullseye (2009), The Position (2005), Compression of a Casualty (2004/2008) ja THE AЯTS (2018). Doyle työskentelee parhaillaan Koneen Säätiön ylläpitämän Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssin kutsutaiteilijana.

Erich Berger on taiteilija, kuraattori ja kulttuurityöntekijä Helsingistä. Hän johtaa Bioart Societya, jossa hän kehittää mahdollisuuksia poikkitieteellisiin kohtaamisiin ja työtilanteisiin taiteen, tieteen, teknologian ja humanististen tieteiden ammattilaisten kesken. Berger näkee tieteen ja teknologian perustavanlaatuisena uudistavana voimana elämässämme. Taiteellisessa työssään hän tutkii tiedon aineellisuutta sekä tietoa ja teknologiaa taiteellisena materiaalina. Hänen nykyinen kiinnostuksensa kysymyksiin syvästä ajasta ja sekamuotoisesta ekologiasta on johtanut hänet työskentelemään geologisten prosessien, radiogeenisten ilmiöiden ja niiden yhteiskuntapoliittisten seuraamusten parissa tässä ja nyt. Bergerin palkittuja töitä on esillä gallerioissa, museoissa ja festivaaleilla ympäri maailmaa.

Kuva: Johanna Salmela

Satu Herrala on koreografi, kuraattori ja kansainvälisen Baltic Circle -teatterifestivaalin taiteellinen johtaja. Herrala on valmistunut koreografiksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta, ja tekee osa-aikaisesti tohtoriopintoja Aalto Yliopiston taiteen laitoksella tutkimuskysymyksenään ”What is possible in art that is not possible otherwise?” Herrala on kuratoinut mm. Baltic Circle festivaaliohjelmistot 2015-2019, Suomen taidepoliittisen tapahtuman yhteistyössä Eva Neklyaevan, Dana Yahalomin ja Terike Haapojan kanssa; Saunaluentojen sarjat eri festivaaleilla ympäri Eurooppaa sekä DO TANK –laboratoriot Saksassa ja Suomessa. Vuodesta 2016 alkaen hän on vieraillut säännöllisesti mentorina Islannin Taideakatemiassa, esittävän taiteen maisteriohjelmassa.

Kuva: Johanna Salmela

Hanna Nyman (KTM, kulttuurituottaja AMK) on toiminut Baltic Circle -festivaalin toiminnanjohtajana vuodesta 2015. Tällä hetkellä hän työskentelee myös Espoon kuvataiteilijat ry:n järjestösihteerinä. Nyman on työskennellyt aiemmin tuotannollisissa tehtävissä mm. Helsingin juhlaviikoilla ja esittävän taiteen vapaissa ryhmissä.

 

Otamme säätiön tapahtumissa valokuvia, joita käytetään säätiön omilla viestintäkanavilla, esimerkiksi verkkosivuilla ja uutiskirjeessä. Jos toivot, ettet esiinny kuvissa, olethan yhteydessä (KONEENSAATIO@KONEENSAATIO.FI) viimeistään tapahtumaa seuraavana arkipäivänä. Tapahtumamme ovat syrjinnästä vapaita tiloja, joissa ei suvaita rasismia, seksismiä, vamman tai terveydentilan perusteella syrjimistä (ableismia), trans– eikä homofobiaa niiden laajassa merkityksessä.