Keisariaika-tutkijaverkosto luo uusia yhteyksiä

Keisariaika-tutkijaverkosto perustettiin syksyllä 2016 dosentti Kristiina Kalleisen ja filosofian tohtori Alex Snellmanin aloitteesta edistämään yhteistyötä niiden tutkijoiden välillä, jotka tarkastelevat Suomen historiaa Venäjän valtakunnan osana. Tällä hetkellä verkostoon kuuluu 35 tutkijaa graduntekijöistä varttuneisiin tutkijoihin. Rohkeus-blogitekstissään Kalleinen ja Snellman avaavat verkoston toimintaa ja kertovat, miksi historiamme venäläisen ulottuvuuden pitäisi kiinnostaa.
Kuva: Stanislav Kondratiev / Unsplash

Miksi historiamme venäläinen ulottuvuus ei kiinnosta – ja miksi sen pitäisi kiinnostaa?

1800-luvulla Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, mikä määräsi suuriruhtinaskunnan olemassaolon raamit. Venäjän yhteydessä Suomen suuriruhtinaskunta oli toki aiempaa selvemmin erillinen poliittinen ja kulttuurinen yksikkö, mutta silmien sulkeminen siltä valtakunnalta, johon tuo yksikkö kuului, tuottaa kapeakatseista tutkimusta.

Yleisesti ottaen suomalaisten käsitys omasta 1800-luvun historiastaan on hivenen yksipuolinen, koska suuri osa Suomen 1800-luvun tutkijoista ei osaa venäjää eikä tunne venäläistä tutkimusta tai arkistoaineistoja. Tilanne on hyvin erilainen verrattuna Ruotsin ajan historian tutkimukseen. Sen aikakauden tutkijoiden oletetaan hallitsevan ruotsin kieli sekä tuntevan ruotsalaisia aineistoja ja sikäläistä tieteellistä keskustelua.

Kielitaidon luoma kynnys 1800-luvun historian ja sen venäläisen ulottuvuuden tutkimukselle ei kuitenkaan ole niin korkea, kuin voisi arvella. Jo vähäinenkin venäjän taito avaa käyttöön uusia aineistoja ja uuden maailman. Me kirjoittajatkin osaamme enemmän tai vähemmän rajoitetusti venäjää, mutta olemme katsoneet, että kun kenttä on harvaan kansoitettu ja tutkimuksen jatkuvuus vaarassa, on meidänkin panoksemme tutkimuksen turvaamiseksi tarpeen. Auttavakin venäjän taito riittää monasti pitkälle, sillä useiden suomalais-venäläiseen kanssakäymiseen ja yhteistyöhön liittyvien aiheiden aineistot ovat suurelta osin ruotsiksi, ranskaksi tai saksaksi.

Ei ole syytä kierrellä sitä seikkaa, että kielitaidon ohella nykyhetken kireä poliittinen tilanne vaikuttaa siihen Suomen historian tutkimukseen, joka liittyy Venäjään. Tutkimuskenttä on jännitteinen, koska epäpoliittisia 1800-luvun historian tulkintoja yritetään toisinaan käyttää nykyhetken poliittisina argumentteina.

Keisariaika-verkoston perustamisen yhteydessä törmäsimme tähän kyseenalaiseen ilmiöön sekä niiden taholta, jotka katsoivat verkoston olevan liiaksi Venäjää myötäilevä, että niiden taholta, joiden näkökulmasta verkosto ei ollut riittävästi Venäjää myötäilevä. Kuten arvata saattaa, kummallakaan näkökannalla ei ole mitään tekemistä epäpoliittisen tieteellisen tutkimusverkostomme kanssa, vaan ne kertovat ainoastaan esittäjistään.

Tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että hyvin harva 1800-luvun tutkija haluaa itse osallistua kompetenssinsa ulkopuoliseen nykypoliittiseen keskusteluun, vaikka se keskustelu ei voikaan olla vaikuttamatta siihen ilmapiiriin, jossa historiantutkimusta tehdään. Siksi Venäjän huomioiva Suomen historian tutkimus vaatii paitsi hieman kielitaitoa myös hivenen sisua.

Miten olemme toimineet?

Vuonna 2016 perustamamme Keisariaika-verkosto sai Koneen Säätiöltä toimintarahoituksen vuosille 2018–2020. Kokoamme suomalaiset alan tutkijat yhteen sähköpostilistalle ja kotimaisiin tilaisuuksiin sekä tapaamme venäläisiä kollegojamme konferensseissamme Pietarissa. Näin hajanainen ja satunnainen yhteistyö on korvautunut pysyvällä yhteistyöllä, joka on saanut vakiintuneen muodon.

Säätiön tuen turvin järjestämme pienimuotoisia esitelmätilaisuuksia sekä vierailuja eri kohteisiin. Vuonna 2018 vierailimme Helsingin Venäläisessä kauppiasyhdistyksessä, jonka kirjasto on harvan tuntema vanhan venäläisen kirjallisuuden aarre. Kuulimme Aleksanteri-instituutissa esitelmiä japanilaisilta tutkijoilta, joita kiinnostaa Suomen ja Venäjän välinen sidos. Kesäjuhlassamme 2018 olivat esitelmien teemoina niin keisarihymni, polvitoppaukset kuin vallankumouksen seurauksena Suomeen päätynyt taidekin. Syksyllä tunnettu venäläinen professori Aleksei Miller kertoi verkostolaisille, kuinka nationalismi vaikutti Venäjän imperiumissa muutenkin kuin vain sen rajamaiden kuten Suomen sisällä. Lisäksi kuulimme Pardubicen yliopiston tutkijan Zbynek Vydran esitelmän Venäjän keisariajan lopun aatelin kulttuurihistoriasta. Verkoston pikkujouluissa olivat aiheena vuorimies Nils Nordenskiöldin matkat ja yhteydet Venäjälle sekä Pietarin konservatoriossa opiskellut harpisti Lilly Kajanus.

Vuoden 2019 aloitimme vierailulla Sinebrychoffin taidemuseossa, jonka suomalais-venäläinen tausta sai täydennystä tilapäisesti näytteillä olleesta ruokapöydän astiastosta, joka oli kuulunut Suomen kenraalikuvernöörille kreivi Nikolai Adlerbergille ja hänen puolisolleen kreivitär Amalie von Lerchenfeldille. Keväällä meillä oli myös ilo myöntää Harry Halénille kunniakirja ansiokkaasta työstä keisariajan suomalais-venäläisen historiantutkimuksen hyväksi. Halén on julkaissut 50-osaisen Unholan aitta -sarjan, joka tukee merkittävällä tavalla keisariajan suomalais-venäläistä tutkimusta. Kevätjuhlassa kuulimme esitelmän teemasta ”kaksintaisteluja ja dandyja 1800-luvulla”. Näistä tapahtumista voi lukea lisää blogistamme.

Tärkein toimintamuotomme on kahden vuoden välein Pietarissa järjestettävä tieteellinen konferenssi, joka toteutetaan yhteistyössä Suomen Pietarin instituutin ja Suomen Pietarin pääkonsulaatin kanssa. Syyskuun 2018 konferenssin aiheena oli eliittien ja valtion suhde. Teema on ajankohtainen Venäjällä ja kiinnosti laajasti myös venäläisiä/venäjänkielisiä tutkijoita, joita konferenssiimme osallistui paitsi Pietarista ja Moskovasta myös Smolenskista ja Valkovenäjältä. Konferenssiin voi tutustua tarkemmin täällä. Lisäksi muutamia konferenssiesitelmiä sekä yleiskatsaus on julkaistu Petroskoin yliopiston tieteellisessä lehdessä, johon on linkki täällä.

Seuraava konferenssimme järjestetään Pietarissa syyskuussa 2020. Sen teemana on eliittien ja sukupolvien suhde. Kyse on paitsi fyysisistä sukupolvista, perheistä ja suvuista myös esimerkiksi poliittisista, ideologisista, hallinnollisista ja jopa teknologian sukupolvista. Sosiologi Karl Mannheimin poliittisia sukupolvia muovaava avainkokemuksen teoria tulee samoin varmasti nousemaan esiin.

Valmistelemme lisäksi aikakauteemme liittyvän teemanumeron julkaisua Journal of Finnish Studiesissa. Sen alustavaan sisältösuunnitelmaan voi tutustua täällä. Suurelle yleisölle avaamme tutkijaverkoston kiinnostuksen kohteita keväällä 2020, kun järjestämme yhteistyössä Aleksanteri-instituutin kanssa kaikille avoimen Studia Generalia -tyyppisen luentosarjan Keisariajan eliitit Suomen ja Venäjän välissä. Tiedotamme siitä piakkoin, joten kannattaa seurata blogiamme!

Kirjoittaja

FT Alex Snellman & Dos. Kristiina Kalleinen

Kirjoittajat ovat Keisariaika-tutkijaverkoston perustajia.