Kaivolta: Tieteellinen teksti saa olla kiinnostavaa!

Toukokuun Aamiais-Kaivon Vuoden Tiedekynä 2019 -spesiaalissa yhteiskuntatieteellisen tekstin tyylistä olivat keskustelemassa tietokirjallisuuden asiantuntija Anne Mäntynen, Vastapainon toimitusjohtaja Kimmo Jylhämö sekä kielentutkija Ulla Tiililä. Koneen Säätiön korkeakouluharjoittelija Reetta Sassi palaa tekstissään Kaivolla ammennettuihin näkökulmiin.
Aamiais-Kaivolla keskustelemassa olivat tietokirjallisuuden asiantuntija Anne Mäntynen ja Vastapainon toimitusjohtaja Kimmo Jylhämö. Kuva: Silja Pasila

Vappupäivän jälkeisenä torstaina aamu tuntui viileältä, mutta Lauttasaaren kartanon salissa kiihkeä keskustelu piti osallistujat lämpiminä. Aamiais-Kaivon Vuoden Tiedekynä -spesiaalissa keskusteltiin siitä, saako tieteellinen teksti olla kiinnostavaa.  

Tampereen aamujunalla saapuivat keskustelua alustamaan tietokirjallisuuden ja tietokirjoittamisen professori Anne Mäntynen sekä Vastapainon toimitusjohtaja Kimmo Jylhämö. Keskustelua ohjaili kielentutkija Ulla Tiililä. Puolentoista tunnin aikana pohdittiin kysymystä useasta eri näkökulmasta, kun keskustelemaan saapuneet journalistit, tutkijat ja muut aiheesta kiinnostuneet pääsivät puimaan tieteellisen tekstin vaikuttavuutta ja normeja.  

Keskustelun pääkysymykseen molemmat alustajat vastasivat myöntävästi. Mäntysen mukaan tieteellisen tekstin pitää olla kiinnostavaa. Teksti kumpuaa tutkijan omasta kiinnostuksesta aiheeseen sekä halusta tuoda tulokset julki. Jylhämö totesi Tiedekynä-kilpailun ehdokkaiden artikkeleiden olevan hyvä esimerkki siitä, että tieteellinen teksti voi olla kiinnostavaa. 

Miten kiinnostavuus tuodaan tieteellisessä tekstissä esiin niin, että pysytään edelleen samassa tekstilajissa?

Keskustelussa todettiin, että kiinnostavuutta voi luoda tekstilajin normien puitteissa, vaikka tieteellisen tekstin normeja ei olekaan tarkoitus muutella ja tekstilajin sanotaan olevan vakaa. Persoonallisuus tulee esiin esimerkiksi tutkijan oman näkökulman myötä. Kuten kaikki normit, ovat myös tieteellisen kirjoittamisen normit yhteisön säätelemiä. Mäntynen vitsailikin, että mikäli ylilyöntejä tulee, palauttavat portinvartijat yleensä pian maan tasalle. 

Kun puhutaan rakenteellisista seikoista, joilla tieteellisen tekstin kiinnostavuuteen voidaan vaikuttaa, on hyvä muistaa koukuttavan aloituksen tärkeys. Mäntynen kertoi narratiivisuuden trendin toistuvan Tiedekynä-ehdokkaissa. Narratiivisuus toimii nimenomaan aloituksessa, sillä tieteelliseen tekstiin ei liity läpi tekstin jatkuva narratiivinen kirjoitustyyli. Humanistisissa tieteissä tutkimus on jännitystarina itsessään. 

Toinen Mäntysen huomio tämän vuoden Tiedekynä-ehdokkaissa oli visuaalisuuden toistuminen useassa artikkelissa. Seasta löytyi niin kuvituskuvaa kuin sarjakuvallistamistakin. Keskusteltaessa päädyttiin lopputulokseen, että mikään tehokeinotrendi ei kuitenkaan ole pysyvä ratkaisu. Vaikka narratiivisuus erottuisi nyt, se menettää liiallisessa käytössä tehonsa ja lopulta vastaavan shokkiefektin tuottava keino pitää keksiä jälleen uudelleen. 

Mäntysen mukaan on tilanteita, jolloin normeista on erityisesti pidettävä kiinni. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi opinnäytetyöt ja väitöskirjat.  

Jos tieteellinen teksti voi olla kiinnostavaa, miksei sellaisia näy mediassa?

Tähän kysymykseen Jylhämö paneutui kustannusyhtiöiden näkökulmasta. Suomessa ei ole mediaa, johon pitkät tekstit soveltuisivat ja joka yhtä aikaa kattaisi suuren yleisön. Rajallisen yleisön vuoksi kustannusyhtiöiden on harvoin kannattavaa julkaista tieteellistä tekstiä. Jylhämö kertoi, että tieteen avoimuus on loukussa julkaisemiseen liittyvän rahan takia. Vaikuttavuuskeskustelu on Jylhämön mukaan alalla uutta, ja hän painottikin sosiaalisen median ohella tutkijoiden välistä vuorovaikutusta. 

Keskustelussa nousi esiin lehtiformaatin vaikutus. Lehden isompi koko, broadsheet, on hyvä pitkien juttujen kannalta. Helsingin Sanomien entinen toimittaja kuitenkin muisteli, että toimittajan saattoi silti olla vaikea tehdä tutkijoiden haastatteluja, sillä he usein puhuivat asioista hyvin abstraktilla tasolla. Nykyään ongelma ratkeaa, kun esimerkiksi nettijutuissa voidaan pitää lukijan kiinnostusta yllä linkkien ja muiden upotteiden avulla.  

Popularisoimisessa on haasteensa. Keskustelua ohjaava Tiililä huomautti, että ei riitä, että muuttaa tekstin termit yleistajuisiksi ja jättää jargonin pois. Tekstistä pitää selvitä, mitä tutkittu ilmiö merkitsee suuremmassa mittakaavassa. Myös Mäntynen korosti, että normit eivät koske vain kieltä vaan tekstiä laajemmin.  

Yliopistomaailma tuo omat haasteensa, jos halutaan, että tieteellinen teksti saavuttaa suuremman yleisön. Monien mielestä yliopisto ei juuri tue suomenkielistä kirjoittamista eikä helpota tieteen popularisoimista. Vaikka foorumi toki kohdentaa yleisöä, popularisoimisesta keskusteltaessa ongelmaksi havaitaan myös niin sanottu Pihtiputaan mummo. Miten tekstistä saadaan sellaista, että se on ymmärrettävyydeltään kaikki huomioon ottavaa? 

Tieteen popularisoimisen uudet alustat ja keinot

Tilaisuuden päätteeksi pohdittiin vielä hieman blogeja tiedejulkaisualustana. Tekstit jäävät niissä usein lyhyiksi, mutta toisaalta ne saavuttavat ihmisiä helpommin esimerkiksi hakukoneiden kautta. Mäntynen kertoi blogien olevan hyvä alusta näkyvyyden kannalta, mutta pitää huolestuttavana sitä, että blogeihin ei mahdu tutkijan ominta eli argumentointia. Tiililä huomautti, että lukijalta vaaditaan lähdekriittisyyttä: vaikka kirjoittajana olisi tutkija, ei blogitekstissä ole välttämättä tutkimusta taustalla.  

Mäntynen muistutti vielä lopuksi yliopistojen tiedeviestinnän tärkeydestä. Kaikkien tulisi yhdessä etsiä ratkaisuja ja tehdä töitä viestinnän parantamiseksi. Siihen kuuluu paitsi kirjoittamisen käytäntöjen miettimistä ja muuttamista myös lukutottumusten huomioonottaminen. Tilaisuus loppui pohdintaan pakkolukemisen hyödyllisyydestä. 

Aamiaistapahtuman innoittanut Tiedekynä-palkinto jaetaan tänä vuonna suomen kielellä kirjoitetusta yhteiskuntatieteellisestä artikkelista. Voittaja julkistetaan maanantaina 20.5. Kaikki Tiedekynä-kilpailussa ehdokkaina olevat artikkelit ovat luettavissa täällä

Kirjoittaja

Reetta Sassi

Kirjoittaja on Koneen Säätiön korkeakouluharjoittelija. Hän opiskelee kolmatta vuotta suomen kieltä Helsingin yliopistossa.