Uutiset

Toiminta Helsingissä

17.02.2021

Juliana Hyrrin näyttely avautui Puhuri by Tartinessa

Punaisen huvilan kahvilassa Puhuri by Tartinessa nähdään tänä vuonna helsinkiläisen kuvataiteilijan Juliana Hyrrin näyttely Satakieli ja muita tarinoita.

Vuoden loppuun saakka Puhuri by Tartinessa esillä oleva, maalauksista ja lyijypiirustuksista koostuva Satakieli ja muita tarinoita -näyttely esittelee kuvataiteilija Juliana Hyrrin (s. 1989) maailman monet sävyt.

”Kaikki taiteeni nojautuu narratiiviin, tarinaan ja tarinankerrontaan. Puhuri by Tartinessa nähtävä kokonaisuuteni on kaikessa rönsyilevyydessään kertomus siitä, mitä kuvataiteilijana olen tai olen ollut”, Hyrri kertoo.

”Aloitan taiteellisen työskentelyn monesti kirjoittamalla. Lopputulos on usein piirustusta, maalausta, nykysarjakuvaa, installaatiota, näiden kaikkien yhdistelmää tai ei mitään näistä.”

 

Tunnustettu taiteilija on Saaren alumni

Hyrrin taiteessa toistuu päällekkäinen ja usein ristiriitoja synnyttävä kerronnallisuus nivoutuneena toiseuden, kasvun ja luopumisen teemoihin.

Aihiot nousevat selkeästi esille erityisesti hänen esikoissarjakuvateoksessaan Satakieli joka ei laulanut (Suuri Kurpitsa, 2019). Hyrrille myönnettiin vuonna 2020 Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset -tunnustuspalkinto.

”Taiteen tekeminen on minulle eräänlainen loputon tutkimusmatka. Polveilevuus ylläpitää uteliaisuutta ja työskentelyn mielekkyyttä.”

Punaisen huvilan vaihtuvat näyttelyt esittelevät Koneen Säätiön ylläpitämässä Saaren kartanon residenssissä työskennelleiden taiteilijoiden töitä. Hyrri työskenteli Saaren kartanossa syksyllä 2019.

www.julianahyrri.com