Jakautuuko Suomi?, osa 16: Kun maailma muutti kylään

Turun Varissuo on Suomen kansainvälisin lähiö, jossa puhutaan kymmeniä eri kieliä. Ekaluokkalaisista jo 80 prosenttia puhuu äidinkielenään jotakin muuta kieltä kuin suomea. Tutkijat Marko Juntunen ja Ville Laakkonen kertovat, mitä he saivat etnografian keinoin selville Varissuon asukkaista.
Kuva: Marko Juntunen

Romaanissaan Viidakko kirjailija Marko Kitti kuvaa nuoren miehen tuntemuksia Varissuon lähiössä 1980-luvulla: ”Sanoin että meidän maailma oli tungettu hevosenkengän muotoisen pääväylän sisään, se on kahden neliökilometrin kaupunkilähiö, joka on nielaissut yli kymmenentuhatta ihmistä asumaan päällekkäin.”

Romaanin nuorten haaveet kohdistuivat lähiötä rajaavan Suurpäänkadun ulkopuolelle, maailmaan, josta unelmoitiin ja josta nähtiin väläyksiä televisiossa. Kolme vuosikymmentä myöhemmin maailma on saapunut hevosenkengän sisäpuolelle. Varissuo on Suomen kansainvälisin lähiö. Siellä puhutaan useita kymmeniä kieliä ja sen asukkaat edustavat lähes kuuttakymmentä kansallisuutta.

Monissa lähiön kortteleissa asuu enemmän maahanmuuttajia kuin kantaväestöä. Varissuo on ollut toistuvasti esillä julkisissa keskusteluissa esimerkkinä etenkin muslimimaahanmuuttajien gettoutumisesta sekä eri etnisten ryhmien ja kantaväestön välien jännittymisestä. Varissuo kiinnittyy siis monin tavoin keskusteluun Suomen etnisestä ja uskonnollisesta jakautumisesta.

Näistä lähtökohdista käynnistimme vuonna 2015 Maailma lähiössä -hankkeen, jonka tarkoituksena oli tarkastella etnografisen tutkimuksen keinoin Varissuon eri väestöryhmien käsityksiä elämästä lähiössä sekä sen monimuotoistumisesta.

 

Ongelmalähiön maineessa jo 1980-luvulta

Varissuon lähiö on tyypillinen lähiörakentamisen kiivaimpana kautena, 1970- ja 1980- lukujen taitteessa, noussut kerrostaloalue, jollaisia tuotettiin Suomeen etenkin pieni- ja keskituloista palkansaajaväestöä silmällä pitäen. Alue alkoi saada mainetta ongelmalähiönä jo 1980-luvun alussa. Aikakauden Varissuo-uutisissa kerrottiin nuorten tihutöistä ja pikkurikoksista. Kaupunki sijoitti alueelle sosiaaliongelmaisia, mikä herätti niin ikään huolta.

Teollisen työn väheneminen Turussa ja sen lähikunnissa heijastui nopeasti Varissuon työttömyyteen. 1990-luvun lamavuosien sosiaalisista ongelmista kertoo muun muassa se, että Varissuolla tehtiin miltei puolet kaupungin huostaanotoista. 1990-luvun puoliväliin tultaessa alueen asukkaat olivat tyypillisesti taustaltaan kantasuomalaisia, joskin väestörakenne oli alkanut muuttua vähitellen 1980-luvun lopulta alkaen, kun lähiöön alkoi muuttaa vietnamilaisia kiintiöpakolaisia.

Lähiön maine nimenomaan pakolaistaustaisen väestön asuinalueena syntyi 1990-luvun lamavuosien jälkeen. Maahanmuuttajaväestön keskittyminen jatkui kiivaana, koska Varissuolla sijaitsi runsaasti huokeita vuokra-asuntoja. Merkittävän osan vuokra-asunnoista omistavat suursijoittajat, joille julkisen asumistuen piiriin kuuluvat maahanmuuttajat ovat varman tulonlähteen takaavia vuokralaisia.

Valtaosa vuosituhannen taitteessa Suomeen saapuneista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista ohjattiin Varsinais-Suomen ulkopuolelle, mutta etenkin pienempiin kaupunkeihin sijoitetut perheet hakeutuivat nopeasti etelän kasvukeskuksiin. Varissuolla maahanmuuttajat muodostavat tätä nykyä runsaat 41 prosenttia lähiön kokonaisväestöstä, ja alueen ala-asteen koulujen ykkösluokkalaisista miltei 80 prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea.

Venäläisten ja virolaisten ohella Varissuolla asuu nykyään runsaasti muslimiväestöä: Kosovosta, Irakista, Iranista, Somaliasta, Bosniasta ja Afganistanista saapuneita siirtolaisia, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.

 

Mitä kantaväestö ajattelee maahanmuuttajista

Tutkimuksemme pilottivaiheessa päätimme lähteä liikkeelle Varissuon jo eläkeikään varttuneista kanta-asukkaista. Miltä heidän mielestään lähiön muutos näytti? Kohtaamiemme vanhemman polven edustajien kokemus paljastui hyvin monimuotoiseksi. Toisaalta Varissuota pidettiin tiiviinä, luonnonkauniina ja palvelutasoltaan hyvänä kylämäisenä yhteisönä. Osa haastateltavistamme korosti nauttivansa alueen kosmopoliittisesta tunnelmasta, samalla kun toiset ilmaisivat syvää turhautumista siihen, etteivät uudet tulijat ”opi talon tavoille”.

Varissuolla väestön monimuotoistumiseen kytkeytyvät ongelmat paljastuivat pikemminkin hyvin käytännönläheisiksi ja arkisiksi asumiseen liittyviä asioiksi kuin suoranaiseksi torjunnaksi tai rasismiksi.

Ritva, eräs eläkeikään varttuneista haastateltavistamme, kertoi haastattelussa näin:

“Vuosi sitten muutti yksi perhe. Tuli kaikennäkösii ongelmia. Mut ne ei asunu kauaa tällä. He tuli sellasest kulttuurist etteivät osanneet olla. Vedenkäyttö ja kaikki muukin röhnäys… Onhan meillä nyttekin ainakin se yks ongelmaperhe siellä — on tääl nyt yks toinenki ongelmaperhe… Just sai Sepi eilen ikkunat pestyä ni koko ikkunalauta tuhkaa täynnä ku se pudottelee, polttaa tupakkaa ja sit heittää kaikki tumpit maahan ja pudottelee tuhkat sieltä.”

Monissa haastatteluissa nousi esiin neuvottomuuden ja voimattomuuden tunne, joka liittyi eläkeikäisten rajoittuneisiin mahdollisuuksiin vaikuttaa kehitykseen, jonka he kokivat epäsuotuisaksi. Monet iäkkäät kantaväestön edustajat kokevat olevansa lähiön viimeisiä ”kanta-asukkaita”, joiden odotetaan sopeutuvan nopeaan ja perinpohjaiseen kulttuuriseen muutokseen. ”Mehän tässä tarvitsisimme kotouttamiskursseja,” sanoi haastateltavamme Jukka. ”Entinen kaupunginjohtaja, Lahoniitty, sanoi että ne rikastuttaa meidän elämää. Mut me ollaan rikastuttu tarpeeksi.”

Arkipuheessa nopea muutos lähiön asukaskunnassa yhdistyi suomalaista yhteiskuntaa 1990-luvulta alkaen ravistelleisiin suuriin käänteisiin: EU-jäsenyyden mukanaan tuomaan talouden globaalistumiseen, palveluiden epävarmuuteen ja paikallisuuden häviämiseen. ”Helsingin päättäjät” ja ”vieraat kulttuurit” assosioituvat toistensa kanssa. Lopputuloksena syntyy vaikeasti määriteltävä kokemus epämukavuudesta ja tunne kaiken kattavasta sivuun työntämisestä.

Suurissa vuokrayhtiöissä asumiseen, korjauksiin ja jätehuoltoon liittyvät päätökset tehdään keskitetysti kattamaan koko maan tilannetta. Se on dramaattinen muutos 1970-luvun visioihin Varissuosta omana ”kaupunkinaan kaupungin sisällä”, jossa palvelut ovat paikallisia.

Vaikka Varissuon alue on nykyään turvallisempi ja rauhallisempi paikka kuin vielä kymmenisen vuotta sitten, monet kohtaamamme ihmiset viestivät turvattomuuden tunteen kasvusta. Havaitsimme kuitenkin, että turvattomuuden tunne oli vahvasti kytköksissä sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Ne, jotka ylläpitivät aktiivisesti suhteita muualta tulleisiin naapureihin, kokivat turvallisuustilanteen huomattavasti parempana kuin ne, jotka ottivat etäisyyttä maahanmuuttajataustaisista.

Selitys ”eri kulttuureista” tulemisesta epävarmuutta tuottavana tekijänä jää monesti ihmisten puheissa tarkemmin määrittelemättä. Heidän on vaikea yksilöidä turvattomuuden tai rauhattomuuden kokemuksiensa johtuvan yhdestä tai toisesta seikasta, ellei sitten muutoksen koettu nopeus itsessään ole sellainen. Samaan aikaan toisille Varissuon monimuotoisuus on itsestäänselvyys, joka ei herätä enää edes uteliaisuutta. Eräs alueen monimuotoistumisen piirre on siis se, että muutos jakaa vahvasti myös kantaväestön mielipiteitä.

 

Mieluummin pysytään hiljaa kuin riidellään

Tutkimuksen edetessä siirryimme tarkastelemaan Varissuon moninaisen muslimiväestön suhdetta lähiön muutokseen. Valtaosalla alueen muslimiväestöstä siirtolaisuuden historia palautuu pitkittyneisiin väkivaltaisiin konflikteihin eri puolilla Kaakkois-Eurooppaa, Lähi-itää, Keski-Aasiaa ja Itä-Afrikkaa.  Varissuon muslimit ovat kaikkea muuta kuin homogeeninen ryhmä. Lähiössä asuu sunni- ja shiamuslimeja, joista osa  on kiinnittynyt globaaleihin islamilaisiin liikkeisiin ja virtauksiin, mutta monella on maallistunut maailmankatsomus. Uskonnolliseen kenttään kuuluu lisäksi joukko muslimimaailman uskonnollisten vähemmistöjen edustajia, kuten kristittyjä, mandealaisia ja bahai-uskonnon edustajia, jotka ovat myös kytköksissä kauas lähiön rajojen ulkopuolelle ulottuviin vaikutteisiin ja suhteisiin.

Havaitsimme, että väkivaltaisia konflikteja paenneet ensimmäisen polven muslimimaahanmuuttajat ovat hyvin vaitonaisia suhteestaan lähiön julkiseen tilaan. Niin eri maahanmuuttajaryhmien välillä kuin myös ryhmien sisällä vallitsee monisäikeisiä poliittisia ja uskonnollisia jännitteitä, joita pyritään välttämään vaikenemisella. Etenkin uskontokuntaan pohjautuvien erimielisyyksien julkitulemista halutaan ehkäistä.

Nämä jännitteet tuottavat hyvin ristiriitaisia suhtautumistapoja uusiin maahanmuuttajiin, jotka saapuvat konfliktialueilta. Yhtäältä apua annetaan sukulaisille, tutuille ja ”samanmielisille”, mutta toisaalta uusien tulokkaiden vainonkokemuksia ja taustoja saatetaan myös epäillä.

Yhteiskunnallinen aktivismi ja yhdistystoiminta Varissuohon kytkeytyvissä erilaisissa kulttuurijärjestöissä ja uskonnollisissa yhteisöissä on käynyt läpi samanlaisen muutoksen kuin koko suomalainen lähiötodellisuus: yhden ihmisen luottamusasema voi perustua pitkään historiaan turkulaisena, toisen taas esimerkiksi Suomessa hankittuun korkeakoulututkintoon tai 2010-luvun mediatodellisuuden tuntemukseen.

Abu Muntadar, shiayhteisön aktiivijäsen, kuvaili asiaa näin:

“Kun kamppailu leimahti Irakissa, sillä oli uskontokuntakohtainen perusta, koska hallitseva systeemi oli perustaltaan sunnilainen. Sorrettu enemmistö oli shialaisia. Kun valtasuhteet vaihtuivat, alkoi uskontokuntakohtainen kamppailu merkkinä muutoksesta. Tuo sama kamppailu siirtyi myös ulkomaille. Me olimme Saddam Husseinia vastaan ja muut arabit olivat Saddamin puolella. Siitä syntyi törmäyksiä ja kiistoja. Nyt ongelma on se että siirtolaisyhteisön keskuudessa ei ole pyrkimystäkään avata mielipiteitä, koska meillä on rajapintoja joita ei saa ylittää. Kuinka me silloin toimisimme viranomaisten edessä?”

Varissuolla vaikeneminen ja välttely on monille myös reaktio ympäröivän yhteiskunnan ristiriitaiseen tukemisen ja torjunnan politiikkaan. Kaikki haastateltavamme olivat yhtäaikaisesti yhteiskunnallista valmiutta tukevien instituutioiden avustusten kohteina, mutta samalla heitä rajoitetaan turvapaikkaa ja kansalaisuutta koskevalla lainsäädännöllä. Ristiriitaiseen tilanteeseen vastataan ”vetäytymällä kuoreen” samankaltaisen maailmankatsomuksen jakavien keskuuteen, kuten monet – etenkin irakilaiset – haastateltavamme asian ilmaisivat.

Myös sukupolvien väliset erot ja jännitteet puhuttavat Varissuon muslimiväestöä. Niin lasten kasvatuksessa kuin suhteissa viranomaisiin on monesti läsnä pelko leimautumisesta. Suuri osa vanhemmista toivoo lastensa menestyvän koulussa ja opiskelevan jatkossakin, mutta koulumaailma Wilma-järjestelmästä tukiopetukseen voi jäädä heille osin vieraaksi. Kodin ja koulun ero nähdään jyrkempänä kuin se suomalaisessa koulutussuunnittelussa tahdotaan perinteisesti mieltää. Vanhemmat saattavat myös tuntea itsensä voimattomiksi sivustakatsojiksi, koska eivät aina voi auttaa lapsiaan opiskelussa esimerkiksi kielen tai itselleen uuden yhteiskunnan tuntemuksen osalta. Tämä taas syventää sitä hiljaisuutta ja sisäänpäin kääntymistä, jota yllä kuvatut transnationaaliin lähiöympäristöön kytkeytyvät ristiriidat synnyttävät. ”Me tehdään hirveästi nuorisotyötä ja kannetaan huolta nuorista. Mutta entäs aikuiset? Ne vasta tarvitsisivatkin apua”, eräs keski-ikäinen kulttuuritoiminnassa aktiivinen mies asiaa luonnehti. Toinen, kolmekymppinen perheenisä puhui vanhempiensa polvesta ”menetettynä” ja lisäsi ”niiden Suomen lääkäreiden ja insinöörien” tulevan vasta hänen lastensa ikäluokasta.

Keskustelu ”suomalaisten”, ”ulkomaalaisten” ja maahanmuuton ympärillä hämärtää kuitenkin Varissuon monimuotoisuuden todellisuutta. Pelkästään politiikassa ja mediassa monoliittisina kategorioina käsiteltävien löyhien, joskus vain kieliperustaisten ryhmien kuten irakilaisten tai bosnialaisten keskuudessa on valtava määrä erilaisia henkilöhistorioita, siirtolaisuuden kokemuksia (tai niiden puuttumista Suomessa syntyneiden kohdalla), ammatteja ja kykyjä. Jos puhumme eroista ja jakolinjoista, on tärkeää havaita myös kaikki moniäänisyys, jännitteet ja epävarmuus. Joskus olennaista on havaita hiljaisuus sen ympärillä, kuka voi puhua kenenkin äänellä ja mitä kukin ihminen kokee tai voi sanoa edustavansa.

Kuva: Marko Juntunen

Nuorison todellisuus on toisenlainen

Nuorten tilanne Varissuolla näyttäytyy hyvin erilaisena kuin kotimaan väkivallan ja paon kokeneiden vanhempien kohdalla. Pikemminkin kuin suhteessa kotimaan uskonnollisiin, etnisiin ja poliittisiin jakolinjoihin, nuoret samaistuvat toisiinsa. Päiväkodeissa ja kouluissa syntyvillä monikielisillä kaveripiireillä on samankaltaisia kasvukokemuksia. Nuoret ovat hyvin kosmopoliittisia, mutta samanaikaisesti tietoisia lähiön julkista tilaa ja vanhempien kokemusta sävyttävistä sosiaalisista rajapinnoista.

Gettoutuminen on hyvin harhaanjohtava termi kuvaamaan nuorten suhdetta lähiöön. Lähestulkoon kaikki kohtaamamme nuoret olivat viettäneet ensimmäiset vuodet pienten paikkakuntien vastaanottokeskuksissa. Marwan saapui Suomeen viisivuotiaana vuonna 1997 Iranista, jonne perhe oli paennut Irakista 1980-luvulla. Hän kuvasi varhaisimpia muistojaan keskustelussamme lokakuussa 2015:

”Mä olin sillo seittemän. Se oli vuonna 97. Tiätsä mä en ollu koskaa nähny vaaleehiuksisia ja sinisilmäisiä ihmisiä. Mä menin kouluu ja aattelin ”mitä helvettiä”. Se oli nii outoo. Me oltii ekaks Oravaisissa kaks vuotta. Siel Oravaisissa ei ollu sillo juuri kettää ulkolaisia. Mut me tultii tosi hyvin juttuu. Mun faijalla on vieläki kavereita siellä.  Ekaks me oltii keskuksessa. Iranissa me kaikki nukuttii lattialla vierekkäi. Meil oli kaks huonetta ja keittiö siel perheasunnossa. Mä katoin et kaikilla on sängyt. Tiätsä, se oli ihmeellistä, jokaisella oma sänky. (Marwan, Suomessa vuodesta 1997.)”

Intensiivisistä kokemuksista, jotka koskevat erilaisuutta sekä kasvamista oudossa ja vieraassa ympäristössä, nuorille muodostuu Varissuolla eli ”Vakkessa” voimakas etniset rajat ylittävä solidaarisuuden tunne, jota he kuvaavat ”vakkelaisuudeksi”. Tätä solidaarisuuden tunnetta kuvastaa hyvin puhe omasta kaveriporukasta ”ulkomaalaisina” riippumatta esimerkiksi yksilöiden kielitaidosta, Suomessa asumisen historiasta tai kansalaisuusstatuksesta. Tätä syvälle menevää eroavaisuuden tunnetta kommentoidaan usein karnevalismin, raa’an ironian ja kärjistysten keinoin. ”Suomalainen” ja ”ulkomaalainen” tekevät asiat eri tavoin. Siinä missä ”suomalainen” on nöyrä ja luottaa ulkoa annettuihin sääntöihin, ”ulkomaalainen” pulppuaa energiaa, sanoo mitä ajattelee ja pitää puolensa tilanteessa kuin tilanteessa. Marwanin lapsuudentoveri, Punkalaitumelta Varissuolle muuttanut Ajdin (Bosniasta) korosti keskustellessamme, että kaikki varhaisnuorena Suomeen saapuneet ovat käyneet samat vaiheet läpi ja siksi Varissuolla on helppo samaistua muihin maahanmuuttajanuoriin. ”Vakkella me tunnetaan kaikki”, Ajdin katsoi. Keskustellessamme Marwanin ja Ajdinin kaltaisten nuorten kanssa kävi ilmi, että heidän vanhempiensa sosiaaliset verkostot ovat lähes yksinomaan suuntautuneet omista kotimaista saapuneisiin ihmisiin joko Suomessa tai transnationaalissa tilassa. Nuorten tilanne näyttäytyi tyystin vastakkaisena.

Irakilaistaustaisen Bassamin, 13, läheiseen ystäväpiiriin kuuluu vietnamilais-, irakilais-, kosovolais-, bosnialais- ja afrikkalaistaustaisia nuoria. Samankaltaisiin ystäväpiireihin tutustuimme myös Varissuon nuorisotalolla. Irakin kurdit, arabiankieliset musliminuoret, somalitaustaiset nuoret ja kristityt entisen Jugoslavian alueen nuoret kohtaavat joka arki-ilta lähiön nuorisotilassa.  Sekä nuorisotyöntekijä Liisan että varissuolaisten nuorten mielestä moni maahanmuuttajanuori ”viihtyy vähän liiankin hyvin Varissuolla”.

Varissuolla monet puhuvatkin ”Varissuo-kuplasta” viitatessaan alueen viihtyvyyteen sekä syrjinnästä ja rasismista vapaaseen ilmapiiriin. Yleiset kategoriset arviot elämästä Suomessa ja suomalaisuudesta eivät yleensä kosketa Varissuota. Esimerkiksi lause ”Suomessa ei tapahdu mitään kiinnostavaa” ei mitenkään ole ristiriidassa sen kanssa, että samaan aikaan ”Varissuolla on kaikki, mitä elämältä voi haluta”. Yhteiskunnan täysjäsenyyteen, ennakkoluuloihin ja avoimeen rasismiin liittyvät kysymykset konkretisoituvat monille vasta siirryttäessä Turun keskustaan, jossa varissuolaisnuorten mukaan turkulaiset ”puhuvatkin ihan eri tavalla kuin Vakkessa (Ali, 14)”. Vakkelaiset sanovat tunnistavansa toisensa paitsi murteestaan niin myös muodistaan ja tyylistään. Kaupungin keskusta näyttäytyy alueena, jossa tutut rakenteet eivät päde. Suhteessa Varissuohon keskusta edustaa musliminuorisolle esimerkiksi käytösnormiston höllenemistä, näkyvää epätasa-arvoa ja syrjintää, päihteitä ja vaaraa. Toisaalta Turun keskusta on myös seikkailua, ostoskeskuksia, kahviloita sekä kontrollista ja huolenpidosta vapaata aikaa. ”Mun piti tänään opiskella, mutta poikettiin keskustaan”, kuten eräs nuori asian ilmaisi.

Lähiö on siis täynnä kulttuurisia ja sosiaalisia ilmiöitä, joita nuorten vanhemmat tulkitsevat helposti irtiottoina perhepiirin irakilaisista, somalialaisista tai albanialaisista arvoista ja pitävät niitä nuorten suomalaistumisena. Nuorisotyöntekijät, opettajat ja sosiaalityöntekijät puolestaan käsitteellistävät tilanteen nuorten tasapainottelemisena kahden kulttuurin välissä.

Näkemyksemme mukaan kyse on pikemminkin nuorten tavoista liikkua globalisoituneen lähiön ja sen ympäristön tuottamien hyvin erilaisten kontekstien välillä. Vakkelaisuudessa on nähtävissä nuorten kyky luoda tyystin uudenlaista ja niin vanhemmistaan kuin kantaväestön nuorista jyrkästi poikkeavaa kiinnittymistä väestöltään alati monimuotoisempaan Suomeen.

Kiinnittyminen ei suinkaan aina ole ongelmatonta. Vaikka monet nuoret luovatkin hyvin kosmopoliittisia ja avarakatseisia ystäväverkostoja, osa rakentaa asemaansa ja sosiaalisia kiinnikkeitään keskenään kilpailevista uskonnollisista konteksteista, olivatpa ne lähipiirissä toimivia järjestöjä tai virtuaalisia yhteisöjä. Varissuolla toki tunnistetaan tapauksia perhekriiseistä, vanhempien traumoista, vaille huolenpitoa jääneistä ja joskus myös radikalisoituneista nuorista.

 

Tuttu ja turvallinen tulevaisuus huolettaa

Tutkimushankkeemme taustana on kysymys siitä, jakautuuko Suomi. Jos jakautumisella tarkoitetaan kahta tai useampaa erilaista arvo- ja kokemusmaailmaa, joiden välille vähitellen syntyy ylittämätön kuilu, Varissuolla ei näytä tällaista kehitystä tapahtuvan. Sen sijaan lähiö näyttää kyllä tietyssä mielessä maailman pienoiskoossa. Kuten varissuolaisia, meitä kaikkia ohjaavat ja haastavat yhä kovenevien poliittisten diskurssien todellisuudessa niin ristiriidat kuin kilpailevat lojaliteetitkin.

Ihmisiä eri suuntiin vetävien orientaatioiden sijasta luonteenomaista on disorientaatio ja polyfonia, kokemusmaailmojen limittäisyys ja moniäänisyys. Ei ole selvälinjaista, yleistettävää hahmoa sen paremmin kristitylle tai muslimille kuin keskustan tai lähiön asukkaallekaan. Asetelma ei ole yksiselitteisesti kielteinen tai huolestuttava. Kuten muutos yleensäkin, sen voi yhtäältä todeta olevan vain luonnollista. Toisaalta samanaikaisesti on ilmeistä, että niin tutkimus, journalismi kuin politiikkakin joutuvat etsimään uusia tapoja saada tästä todellisuudesta selkoa.

Varissuon kaltaiset teollisuustyöväestön katoamisen ja sittemmin maahanmuuton kokeneet lähiöt ovat kovin erilaisia sosiaalisia maailmoja kuin niiden perustamisaikoina 1970–80-luvuilla. Sekä vanhemman että nuoremman maahanmuuttajataustaisen sukupolven edustajat kokevat lähiön tuttuna ja turvallisena saarekkeena maahanmuuttajia karsastavassa ympäristössä. Eläkeikään varttuneiden Varissuon kanta-asukkaiden näkemyksissä taas korostuu huoli alueen kylämäisen yhteisöllisyyden rapautumisesta sekä turvattomuuden tunteen kasvusta. Asukkaiden taustoista riippumatta Varissuolla törmää toistuvasti näkemykseen, joka sisältää kaksi rinnakkaista kantaa: lähiö on monessa suhteessa mieluisa ja viihtyisä paikka asua, mutta samalla on huoli alueen kehityksestä.

Varissuo ja muut maahanmuuttajavoittoiset asuinalueet nähdään julkisissa keskusteluissa sulkeutuneina sosiaalisten ongelmien tyyssijoina, jotka gettoutuvat, kun kantaväestö muuttaa niistä pois. Ulkopuolinen globaali todellisuus on kuitenkin hyvin voimakkaasti läsnä lähiöissä. Niiden asukkaat ylläpitävät moniin paikkoihin kiinnittyneitä sosiaalisia sidoksia, vierailevat eri puolille maailmaa hajaantuneiden tuttaviensa ja sukulaistensa luona ja perustavat eri kohdeyleisöille suunnattuja yrityksiä ja palveluita. Kun muuttoliike Afrikan, Lähi-idän ja Keski-Aasian konfliktialueilta tuo uusia poliittisia ideologioita ja uskonnollisia näkemyksiä, syntyy taas uusia rajapintoja ja poliittisia jännitteitä.

Maailma on läsnä lähiössä kaikessa kompleksisuudessaan niin voimakkaasti, että monelle niin maahanmuuttajataustaiselle kuin kantaväestön edustajalle muutoksen tahti tuntuu liiankin nopealta.

 

Haastateltavien nimet on muutettu heidän henkilöllisyytensä suojaamiseksi.

Kirjoittaja

Marko Juntunen ja Ville Laakkonen