Jääleinikki – kasvikunnan jääkarhu

Olosuhteiden muuttuessa kasveilla ja eläimillä on kolme vaihtoehtoa: muuttaa, sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin – tai hävitä. Jääleinikki (Ranunculus glacialis) on kasvikunnan jääkarhu, joka ei voi enää siirtyä ilmaston lämmetessä pohjoisemmaksi tai korkeammalle. Band of Weeds kävi äänittämässä Suomessa rauhoitettua jääleinikkiä Slettefjellin (Vang) yläpaljakoilla Norjassa. Tämä oli heidän toinen äänitysmatkansa Norjaan.
Jääleinikkiä kasvaa Slettefjellin korkeimmilla huipuilla. Kuva: Kalle Hamm

Jääleinikki – pohjoinen silmälläpidettävä

Jääleinikki on maailman pohjoisin kukkiva putkilokasvi. Itä-Grönlannissa se kasvaa jopa 88. leveyspiirin korkeudella. Samalla se on Euroopan korkeimmalla kasvava putkilokasvi. Alpeilla se kasvaa jopa 4350 metrin korkeudessa ja Skandeilla 700–2370 metrissä. Ruijassa jääleinikki kasvaa vielä 1630 m korkeudessa.

Jos vuoristojen ja napaseudun jäätiköt sulavat, jääleinikki ei kykene enää vetäytymään korkeammille tai pohjoisimmille kasvupaikoille. Sille sopivat kasvupaikat yksinkertaisesti katoavat. Suomessa jääleinikki onkin rauhoitettu luonnonsuojelun lain nojalla. Norjassa kasvi on yleisempi, mutta nykyään se on sielläkin luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi (eng. NT = near threatened) niin kuin Suomessakin.

Jääleinikkiä tavataan Suomessa ainoastaan Enontekiöllä Kilpisjärven alueen suurtuntureilla, runsaitten 850 metrin korkeudessa. Jääleinikki selviää lumisistakin kesistä hengissä, koska 70 prosenttia sen biomassasta on juurissa. Avoimen maan kasvina se ei kuitenkaan siedä kilpailua. Meillä se ei pysty leviämään ylemmäs tuntureille kuin nimeksi: raja tulee vastaan viimeistään 1328 metrin korkeudessa Haltilla, maamme korkeimmalla tunturinhuipulla.

Kilpajuoksu pohjoiseen

Yhdysvaltalaisen biologi Chris Thomasin ja kumppaneiden tutkimuksissa mallinnettiin 1103 kasvi- ja eläinlajin levinneisyysaluetta ja ennustettiin, miten näiden lajien levinneisyys tulee muuttumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksesta vuoteen 2050 mennessä. Tulos oli suurimmaksi osaksi se, että lajien levinneisyysalueet kutistuvat. Tämä on erityisen ilmeistä vuoristoissa ja tuntureilla elävillä lajeilla, sillä ilmaston lämmetessä niillä on vain yksi suunta, ylöspäin. Vuoristojen muoto on myös sellainen, että esimerkiksi 2000 metrin korkeudella on väistämättä pinta-alallisesti vähemmän kasvuympäristöä kuin vaikkapa 1000 metrin korkeudessa.

Ympäristöneuvos Pertti Rassin työryhmä arvioi vuoden 2001 raportissaan ilmastonmuutoksen merkityksettömäksi uhanalaisuuden kriteeriksi.[1] Näin asia lienee ollutkin tuolloin, kun raportti ilmestyi. Tilanne on kuitenkin muuttunut 17 vuoden aikana, ja nyt ilmaston lämpeneminen on tunnistettu uhka erityisesti tunturien kasvillisuudelle. Tosin tuoreen Suomen ympäristöministeriön mielipidekyselyn mukaan vain 24 % suomalaisista koki lajien häviämisen merkittävän uhkana.

Tunturikoivuvyöhyke alkaa ilmaston lämpenemisen myötä siirtyä ylemmäs paljakalle. Nopeasti etenevä taimettumisvaihe lisää juuri tunturivyöhykkeen yläpuolella olevan kasvillisuuden umpeenkasvua ja pensoittumista, ja vaikuttaa näin juuri paljakkavyöhykkeen kasvien menestymiseen. Jotkin pohjoiset lajit, kuten jääleinikki, ovat sopeutuneet niin hyvin kylmään ilmaan, ettei niiden aineenvaihdunta yksinkertaisesti kestä lämpenemistä.

Nykyinen lämpeneminen on vähintään kymmenen kertaa nopeampaa kuin viimeisen jäätiköitymisen päättyessä. Pysyäkseen tahdissa eliöiden täytyy muuttaa tai sopeutua muuten, vähintään kymmenen kertaa nopeammin. Yhdysvaltalaisen ilmastotieteilijä Ken Caldeiran provosoivien laskelmien mukaan kasvien ja eläinten täytyisi siirtyä napa-alueita kohti vajaan metrin päivässä.[2] On selvää, että jos ilmastonmuutos vie sopivat elinympäristöt, mitkään suojelualueiden valintamenetelmät eivät auta. Ainoa pelastus olisi lajien nopea evoluutio. Kyse ei ole ainoastaan ilmastonmuutoksen suuruudesta, vaan myös sen nopeus on merkityksellinen. Nykyisellään asiat etenevät liian nopeasti, jotta lajit pysyivät sen mukana.

Suojeltavana sukulinjat

Puutarhassa ja puistoissa voi kasvattaa vaikka minkälaisia kasveja. Tämä saattaa luoda harhan, että eläinten ja kasvien elinympäristövaatimukset ovat äärettömän joustavia ja että yksilöillä ja lajeilla on rajaton kyky sopeutua uusiin oloihin. Se voi antaa käsityksen, että laji säilyy, ellei yksilöitä vahingoiteta. Ihmisen omat elinympäristövaatimukset ovat kuitenkin hyvin väljät, ja kenties siksi on vaikea kuvitella, että jollakin toisella lajilla ne ovat hyvin tiukat.

Ekologi Ilkka Hanski muistuttaakin ihmisen yksilökeskeisen ajattelun luomasta harhasta, joka estää meitä ymmärtämästä, että luonnon monimuotoisuuden suojelussa ei ole kysymys yksilöiden elämästä ja kuolemasta eikä edes yksittäisten uhanalaisten lajien esiintymisestä, vaan kysymys on lajien sukulinjojen elämästä ja kuolemasta. Yhden jääleinikin tarpeisiin yksikin sopiva yläpaljakka on ihan riittävä, mutta yksittäinen jääleinikki ja yksittäinen yläpaljakka ovat ohimeneviä ilmiöitä. Se missä olosuhteissa yksilöt selviävät elinkaarensa loppuun, on ihan eri asia kuin se, millä ehdoilla eliökannat selviävät pitkälle tulevaisuuteen. Eläviä olentoja ei synny tyhjästä, vaan niitä syntyy toisista elävistä olennoista lajiutumisen myötä. Vain näiden olentojen sukulinjat ovat pysyviä, ja niitä meidän pitäisi suojella.

Ei tarvitse olla populaatioekologi kyetäkseen ennustamaan mitä tapahtuu, kun elinympäristöt pienenevät pienenemistään. Ensin elinympäristöt pirstoutuvat ja sitten katoavat kokonaan. Samalla kyseisten elinympäristöjen lajit häviävät alueelta. Tulevaisuudessa Suomeen saattaa kohdistuakin toiveita ja vaatimuksia ottaa vastaan kasvikunnan eteläisiä ilmastopakolaisia. Kyseessä on ns. avustettu leviäminen (eng. assisted migration), jolla tarkoitetaan kasvilajien viemistä uusille alueille, joihin lajit voisivat itsestäänkin levitä, jos pääsisivät yli ihmisten yli ihmisen luomien esteiden ja ehtisivät ennen ilmastonmuutosta.

Hanskin mukaan on myös olennaisen tärkeää kehittää ympäristön käytön suunnittelua sellaiseen suuntaan, että yhä useammat ihmiset pääsevät liikkumaan luonnonmukaisissa elinympäristöissä. Ilman omakohtaista kontaktia luontoon ihmisen arvot ja asenteet vääjäämättä muuttuvat siten, että elinympäristöjä menetetään myös todellisuudessa, koska elinympäristöt ovat kadonneet ihmisten mielestä.[3]

Suomi on jo toisen kerran muiden YK:n jäsenmaiden kanssa sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen. Nyt aikaraja on vuodessa 2020. Määräaika lähestyy vääjäämättä, ja tavoite on karkaamassa. Tarvitaan rohkeaa, ennakoivaa johtajuutta, joka on valmis tekemään vahvoja, näkemyksellisillä päätöksiä, ja joka ei jää odottamaan millaiseksi tilanne kehittyy, koska sitten on jo liian myöhäistä.

PAINETUT LÄHTEET

Diamond, Jared: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä. Terra Cognita, Helsinki, 2010.

Hanski, Ilkka: Viestejä saarilta. Miksi luonnon monimuotoisuus hupenee? Gaudeamus, Tampere, 2007.

Hanski, Ilkka: Kutistuva maailma. Elinympäristöjen häviämisen ekologiset seuraukset. Gaudeamus, Helsinki, 2007.

Kolbert, Elizabeth: Kuudes sukupuutto. Luonnoton historia. Atena, Nørhaven, Tanska, 2014.

Kivipelto, Arja: Kasvit kamppailevat elämästään. TIEDE 8.6.2016.

Savolainen, Jaana: Luonto köyhtyy – mitä pitäisi tehdä? HS 29.4.2018.

 

PAINAMATTOMAT LÄHTEET

The Guardian, sanomalehti: Climate change driving species out of habitats much faster than expected. Osoitteessa: https://www.theguardian.com/environment/2011/aug/18/climate-change-species-habitats (viittauspäivä 22.7.2018)

LuontoPortti-palvelu: Jääleinikki. Osoitteessa: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/jaaleinikki (viittauspäivä 21.7.2018)

Wikipedia, vapaa tietosanakirja: Jääleinikki. Osoitteessa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jääleinikki (viittauspäivä 19.7.2018)

Wikipedia, vapaa tietosanakirja: Issoleie. Osoitteessa: https://no.wikipedia.org/wiki/Issoleie (viittauspäivä 19.7.2018)

[1] Raportin mukaan ilmastonmuutos uhkaa vain yhtä lajia Suomessa. Uudempi arvio on, että ilmastonmuutos uhkaa yli puolta Euroopan lajeja vuoteen 2080 mennessä.

[2] Em. Chris Thomasin laskelmien mukaan lajit siirtyvät Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kohti napa-alueita 17,6 cm 10 vuodessa, mikä tekee 0,004 cm päivässä. https://www.theguardian.com/environment/2011/aug/18/climate-change-species-habitats

[3] Puhutaan myös maisema-amnesiasta: on helppo unohtaa miltä ympäröivä maisema näytti 50 vuotta sitten, koska vuosittaiset muutokset ovat olleet niin pieniä.

Kirjoittaja

Kalle Hamm

Kalle Hamm on kuvataiteilija, joka on työskennellyt kasvien kanssa vuodesta 2005. Hammin mukaan kasvit tulisi ymmärtää tasaveroisina toimijoina ihmisen kanssa ja niiden merkitys koko planeetan elämän mahdollistajina tulisi tunnustaa. Saaren kartano julkaisi Hammin ja Dzamil Kamangerin toteuttaman Siirtolaispuutarha-teoksen vuonna 2017. Teos kertoo 32 tulokaslajin saapumisesta Saaren kartanon alueelle Mietoisiin, Varsinais-Suomeen. Hammin perustama yhtye Band of Weeds tekee ääniteoskokonaisuuksia kasveista äänitetystä sähkömagneettisesta signaalista. Bändi esiintyy myös livenä.

Hamm on osallistunut useisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin. Hamm on toiminut taide- ja muotoilukoulu Taikan johtavana opettajana sekä museolehtorina Kiasmassa.