Hyvistä veljistä parhaisiin siskoihin

Filosofian maisteri Tarja Vikström aloittaa kirjoitussarjan, jossa tutustutaan Koneen Säätiön 60-vuotiseen tarinaan eri näkökulmasta. Millaisia ajatuksia historiikin kirjoittaminen hänessä herätti?

Helsingin Tehtaankadulla vanhanaikainen hissi odottaa, mutta valitsen kuntoilun nimissä portaat. Rappukäytävä on tummasävyinen ja juhlava. Sellainen kuin arvotalon raput Eirassa ovat. Yksinkertaiseen messinkiseen ovikylttiin on kaiverrettu Koneen Säätiö. Ringutan kelloa. Olen tullut tapaamaan säätiön yliasiamies Anna Talasniemeä säätiön 60-vuotishistoriikin tiimoilta.

Istun Annan, viestintäkoordinaattori Laura Sahamiehen ja tiedeasiamies Kalle Korhosen kanssa avarassa huoneessa ja ihailen Eiran kattojen yli avautuvaa maisemaa. Koneen Säätiön väki ei halua perinteistä ”pönöttävää” historiikkia. Sellainen olisi tylsä eikä sovi tunnuslauseeseen Rohkeita avauksia. Lupaudun kirjoittamaan jotain muuta kuin perinteistä tarinaa. Helppo homma, ajattelen ja vasta myöhemmin ymmärrän tehneeni virheen.

Haastateltuani säätiön toiminnasta vastaavia ja muutamaa entistä hallituksen jäsentä sekä luettuani pinottain lehtileikkeitä, kirjeitä ja pöytäkirjoja ei ole enää epäilystäkään. Koneen Säätiön 60-vuotinen historia on mitä perinteisin muutos- ja kasvutarina. Se on matka hyvistä veljistä parhaisiin siskoihin, amatööreistä ammattilaisiksi, henkilökohtaisesta yhteiskunnalliseen ja tekniikasta taiteeseen.

Perustamisestaan 1956 eteenpäin säätiö oli hyvä veli -verkoston pelikenttänä monta vuosikymmentä. Apurahoja myönnettiin joka vuosi moniin hyviin tarkoituksiin, mutta systemaattista tai linjakasta toiminta ei vielä ollut. Vasta 1990-luvulla työ säätiössä alkoi muuttua organisoidummaksi. Koneen Säätiö oli myös kulkenut monta vuosikymmentä Kone Oy:n menestystarinan rinnalla kuin sen huomaamattomana alaviitteenä. Kun puhuttiin Koneesta, ei mainittu säätiötä ja kun mainittiin säätiö, alettiin puhua Koneesta. Vasta 2000-luvun alussa taloudellisen kasvun ja toiminnan tavoitteellisen uudistamisen myötä Koneen Säätiö singahti uusiin ulottuvuuksiin ja määritteli nykyisen identiteettinsä.

Historiikki-kirjoitussarjassa tutustutaan Koneen Säätiön tarinaan neljästä näkökulmasta. Ensin kurkataan säätiön perustamisen aikoihin, tutustutaan vuorineuvos Heikki Herliniin sekä kuullaan muutamia tarinoita apurahatoiminnasta 1950- ja 1960-luvulla. Toisessa osassa tavataan säätiön hallituksessa vaikuttaneet emeritusprofessorit Risto Alapuro ja Erkki Haukioja. Kolmannessa osassa tullaan 2000-luvulle muutoksen ja kasvun vuosiin, jolloin vuosikymmenten takaiset hyvien veljien pölyt pudistettiin lopullisesti pois ja Hanna Nurminen ja Ilona Herlin yhdessä rakensivat säätiön toiminnalle uudet perustukset. Lopuksi luodaan vielä katsaus Koneen Säätiön koko 60-vuotiseen historiaan, siihen mistä rahat tulivat ja mihin ne menivät sekä miten Koneen Säätiöstä tuli merkittävä suomalaisen kulttuurin ja tieteen edistäjä.

Lue ensimmäinen osa Vuorineuvoksen apurahahakemukset

Kirjoittaja

Tarja Vikström, FM

Tarja on sivutoiminen jatko-opiskelija Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa ja päivätöissä kehittämispäällikkönä Markkinointi-instituutissa aikuiskoulutuksen parissa. Väitöiskirjan aiheena on Anni Polva -brändi 1960- ja 1970-luvuilla. Hän on perehtynyt myös yritysten tarinankerrontaan ja kirjoittanut aiheesta kollegansa Mervi Rauhalan kanssa kirjan Storytelling työkaluna - vaikuta tarinoilla bisneksessä (Talentum 2014).