Hyvä hakija, kaltaiseni

Viimeiset kaksi viikkoa olen tuntenut itseni majakaksi keskellä myrskyävää, pimeää merta. Käytin kaiken työaikani Koneen Säätiön hakemusten arviointiin. Olin sissi leirillä. Yksin.

On vaativaa keskittyä lukemaan, kun hakemuksia on niin paljon että tuntuu jo liialta; yhden ihmisen kantokyky, istumalihakset, hermosto ovat tiukoilla. Arviointityö on kestävyysurheilusuoritus! Tämä on jotakin, mitä harva hakija hoksaa.

Hakemuksia ei lue tietokone, ei ”säätiö”, vaan joku aivan tavallinen ihminen, kaltaisesi. Joka on periaatteessa jokaisen hakijan puolella ja haluaa vain hyvää.

Paitsi fyysinen suoritus, arviourakka on myös henkisesti raskasta hommaa. On ikävää tietää, että moni hyvä, jopa nerokas teos jää ilman tukea. Ei siksi, että teos, hanke tai idea olisi huono – ei todellakaan – vaan siksi, että rahaa jaettavaksi on vain murto-osa verrattuna siihen, kuinka paljon haetaan. Viimeistään tämän pestin myötä olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että suomalainen kulttuurin rahoitusjärjestelmä, ainakin näyttämötaiteiden osalta, on järjetön. Sille pitäisi tehdä jotakin.

Kolmanneksi, arviointityö oli fantastinen kokemus. Kuinka ihmeellisen pariviikkoisen olen saanutkaan viettää! Mitä mielettömiä ajatuksia, avauksia! Miten mahtavia teoksia ja hankkeita onkaan tulossa!

Olen majakka, kyllä, keskellä yksinäistä merta, mutta millaista sinfoniaa se meri onkaan minulle kuiskinut…

Joten. Hyvä hakija, kaltaiseni. Voi olla, että ideasi ei tällä erää mene läpi. Nyt, luettuasi tämän tekstin, ehkä tiedät syynkin. Siksi sinun ei kannata lannistua.

Hyvät ystävät, pitäkää sinfonia soimassa.

Kirjoittaja

Kirjoittaja arvioi teatterin alan apurahahakemuksia syksyllä 2015.

Aiheeseen liittyvää
Pitkät jutut

23.4.2020

Kevätkirje Saaresta
Pitkät jutut

7.2.2020

Raivostuttava rohkeus