Haurauden kohtaamisesta antiikissa

Antiikissa ei tunnettu mikrobeja ja lääkkeetkin saattoivat olla nykynäkökulmasta silkkaa myrkkyä. Kärsimyksen kohdatessa ihmiset eivät kuitenkaan jääneet keinottomiksi. Mielen ja ruumiin tuskia lievitti "sielun lääketieteeksikin" kutsuttu filosofia.
Lyhtykoison verhiön ranka. Lyhtykoisoa käytettiin antiikissa lääkekasvina. Kuva: Marke Ahonen

Ajanlaskumme toisella vuosisadalla lääkäri Galenoksen vastaanotolle saapui aamuvarhain potilas, joka kertoi valvoneensa koko yön. Unettomuuden syynä oli miehen huoli siitä, että Atlas, kreikkalaisessa mytologiassa maata harteillaan kannatteleva jättiläinen, saattaisi väsyä raskaan taakkansa alla ja pudottaa maailman harteiltaan. Ja kuinka meille silloin kävisi?

Tunnettu Galenos-tutkija, yhdysvaltalainen Susan P. Mattern nimeää tämän maailmanloppua pelänneen miehen suosikikseen Galenoksen satojen potilastapauskertomusten joukossa. Oma suosikkipotilaani voisi olla ”uneton nainen”, nuori yläluokkainen roomalaisvaimo, joka riutuu ylellisessä makuuhuoneessaan suostumatta paljastamaan kärsimyksensä syytä, kunnes Galenos vihdoin oivaltaa ongelman ytimen: potilas on (täysin sopimattomasti, totta kai) rakastunut kuuluisaan tanssijaan, oman aikansa poptähteen.

Ehkäpä nämä nimenomaiset potilaat miellyttävät meitä tutkijoita siksi, että heidän kärsimyksensä on kyllin abstraktia, liki kepeää. Mutta useimmat antiikin maailmasta meille välittyneet potilaskohtalot eivät ole missään mielessä kepeitä vaan käyvät luihin ja ytimiin. Lääkärinuransa alkupuolella Galenos kursi kokoon taistelunäytöksissä pahoin haavoittuneita gladiaattoreita. Myöhemmin hän hoiti Rooman valtakunnassa riehuneen kulkutaudin, ”suuren ruton”, uhreja. Tämän miljoonia ihmisiä surmanneen pandemian aiheuttaja oli todennäköisesti isorokkovirus, patogeeni, jonka hävittäminen joukkorokotusten myötä viime vuosisadalla on ollut yksi nykylääketieteen vaikuttavimpia voimannäyttöjä.

Antiikin sairauksia kuvaavien kirjoitusten lukeminen voi hetkittäin olla lähes sietämätöntä. Lääketieteen hidas ja mutkainen edistyskulku näyttäytyy pahimmillaan tuskallisena haparointina pimeässä. Vaikka antiikin potilastapauskertomukset ovat tyypillisesti niukkoja, niillä on hätkähdyttävä kyky herättää meissä myötätuntoa; lukijoina suorastaan kärsimme siitä (meidän näkökulmastamme) riittämättömästä hoidosta, jota antiikin potilas sai. Eiväthän antiikin lääkärit tienneet vielä mitään mikrobeista. Monet heidän käyttämänsä lääkkeet olivat silkkaa myrkkyä.

Mutta antiikin ihmiset eivät näytä kokeneen perustavaa avuttomuutta sairauksien ja niihin liittyvän kärsimyksen edessä. Lääketieteen ohella myös filosofian ajateltiin ehkäisevän ja lievittävän sekä sielun että ruumiin kärsimystä – se valmensi ja vahvisti ihmistä monin eri tavoin.

Koneen Säätiön rahoittama tutkimushanke Terveys, sairaus ja haurauden kohtaaminen antiikin ajattelussa tarkastelee lääketieteen ja ”sielun lääketieteeksi” usein nimitetyn filosofian rooleja sairauksien torjujina ja lievittäjinä sekä terveyden ja hyvinvoinnin turvaajina. Pohdimme näiden kahden tiedon ja taidon työnjakoa ja vuorovaikutusta antiikin maailmassa sekä antiikin ajatuksia terveyden ja sen menettämisen merkityksestä ihmiselämässä. Hankkeen osanottajat, allekirjoittanut sekä FT Mika Perälä, ovat kokeneita antiikin filosofian ja aatemaailman tutkijoita.

Medikalisaatio, lääketieteen hivuttautuminen yhä useammille elämän osa-alueille ja lääketieteellisen tiedon käyttäminen elämän kaikenlaisten ongelmien korjaamiseen, mietityttää ja puhuttaa meidän ajassamme. Ilmiö ei kuitenkaan ole välttämättä uusi. Antiikissa lääketiede ja filosofia vasta hakivat muotoaan ja paikkaansa, käyden vuoropuhelua keskinäisistä rooleistaan ja keinovalikoimistaan. Hankkeemme auttaa osaltaan ymmärtämään näitä rooleja ja niiden heijastumia nykymaailmassa.

Emme valitettavasti tiedä, miten alussa mainitsemilleni potilaille kävi. Galenos tulkitsi maailmanloppua pelkäävän miehen kärsivän melankoliasta, mielisairaudesta, jota hoidettiin ruokavaliolla, suoneniskennällä ja lääkeaineilla. ”Uneton nainen” taas ei näytä olleen lääketieteellisesti sairas; hänen kärsimyksensä lievittäminen olisi siten kuulunut pikemminkin filosofian alaan, mutta emme tiedä minkälaista apua (jos minkäänlaista) hän sai. Vaikka antiikin hoitokeinot usein näyttäytyvät meille epätyydyttävinä, emme voi tietää, miten ne omana aikanaan vaikuttivat. Mutta niiden pohtiminen saa meidät vääjäämättä kysymään, miten meidän aikaamme tuomitaan kahden vuosituhannen kuluttua. Miten silloin kuvataan ja arvioidaan meidän kykyämme kohdata ihmiselämän hauraus ja lievittää elämään väistämättä kuuluvaa kärsimystä?

Kirjoittaja

Marke Ahonen (kirjoittaja)

FT, klassillisen filologian dosentti
Helsingin yliopisto
marke.ahonen@helsinki.fi

Mika Perälä (hankkeen toinen tutkija)

FT, tutkijatohtori
Helsingin yliopisto
mika.perala@helsinki.fi

Seuraa