Vuoden Tiedekynä | 11.03.2015

Vuoden Tiedekynä -palkinnon saivat filosofian maisteri Tero Toivanen ja filosofian tohtori Juhana Venäläinen artikkelistaan Yhteisvaurauden uusi aika. Kirjoitus on ilmestynyt teoksessa Talouden uudet muodot (toim. Mikko Jakonen & Tiina Silvasti).
Tero Toivanen ja Juhana Venäläinen. Kuva: Sanna Kaesmae.

Koneen Säätiö jakoi 11. maaliskuuta 25 000 euron suuruisen Vuoden Tiedekynä 2016 -palkinnon suomenkielisestä tieteellisestä kirjoituksesta. Palkinnon saivat filosofian maisteri Tero Toivanen ja filosofian tohtori Juhana Venäläinen artikkelistaan Yhteisvaurauden uusi aika. Kirjoitus on ilmestynyt teoksessa Talouden uudet muodot (toim. Mikko Jakonen & Tiina Silvasti, Into Kustannus: 2015). Toivasen ja Venäläisen artikkeli analysoi yhteisvaurauden käsitteiden historiaa ja nykyisyyttä ja määrittelee tutkimuskentän keskeisiä kysymyksiä. 

”Yhteisvaurauden idea on polttavan ajankohtainen. Se on yhtä aikaa sekä radikaali ajatusleikki että monin tavoin olemassa olevaa luovaa käytäntöä, jonka kautta voidaan kokeilla, miltä maailma näyttää ilman modernin talousajattelun ja modernin oikeuden käsitteellistä painolastia. Se kertoo, mitä voisi olla ”talous” ilman kilpailuun perustuvia markkinoita ja voiton maksimointia”, kertovat Toivanen ja Venäläinen artikkelinsa aiheesta.

Vuoden Tiedekynä 2016 -palkinnonsaajan valitsi professori Risto Heiskala. ”Tero Toivasen ja Juhana Venäläisen artikkeli ylittää tieteenalojen ja tutkimussuuntausten raja-aitoja. Samalla se kuvaa kattavasti sellaista tutkimuskenttää, jolle muut tutkijat voivat tulevaisuudessa seurata kirjoittajia ja alkaa tuottaa uudenlaisia tuloksia heidän avaamastaan näkökulmasta liikkeelle lähtien”, perustelee Heiskala palkinnonsaajien valintaa.

Vuoden Tiedekynä -palkinto myönnetään tieteellisestä kirjoituksesta, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti. Tänä vuonna palkinto myönnettiin yhteiskuntatieteen alan tieteellisestä kirjoituksesta. Palkinto on suurin suomalainen tieteellisestä kirjoittamisesta myönnettävä palkinto ja se jaettiin nyt kuudetta kertaa.

Palkitut

Tero Toivanen

Tiedekyna2016_Tero_Toivanen_850px

Kuva: Sanna Kaesmae

FM Tero Toivanen (s. 1980) valmistelee maailmanpolitiikan sekä talous- ja sosiaalihistorian aloihin kuuluvaa väitöskirjaa Helsingin yliopistossa. Hänen tutkimusintressinsä kohdistuvat poliittisen vallan, taloudellisen kehityksen ja ekologisten muutosten historiallisiin ja nykyisiin yhteenkietoutumisiin. Toivanen on julkaissut muun muuassa yhteisvaurauden teoriasta, suomalaisen varhaiskapitalismin kehityksestä ja osuuskuntatoiminnan mahdollisuuksista. Toivanen on osa ympäristö- ja resurssikriisejä tutkivaa BIOS-tutkimusyksikköä, joka toteuttaa parhaillaan Koneen Säätiön rahoittamaa kaksivuotista Realiteetit ja visio Suomesta -hanketta.

Juhana Venäläinen

Tiedekyna2016_Juhana_Venalainen_850px

Kuva: Sanna Kaesmae

FT Juhana Venäläinen (s. 1984) on Itä-Suomen yliopistossa toimiva kulttuurintutkija, jonka tutkimukset kohdistuvat työn ja talouden ajattelun murtumiin ja muotoutumisiin. Väitöskirjassaan Yhteisen talous (2015) hän tarkastelee yhteisvaurauden merkityksiä taloudellisen arvon luomisen kannalta jälkiteollisessa kapitalismissa. Työntutkimuksen saralla hän on paneutunut erityisesti epävarmuuden kokemuksiin (mm. Prekarisaatio ja affekti, toim. Eeva Jokinen & Juhana Venäläinen, Nykykulttuuri 2015). Tuoreimmassa tutkimushankkeessaan Venäläinen keskittyy datakeskustoimialan nousuun Pohjois-Euroopassa sekä sille asetettuihin taloudellisiin, poliittisiin ja ekologisiin odotuksiin.

Palkinnonvalitsijan perustelut

Vuoden Tiedekynä 2016 -palkinnonsaajan valitsi professori Risto Heiskala. Heiskalan perustelut valinnalle ovat:

Tero Toivasen ja Juhana Venäläisen artikkeli Yhteisvaurauden uusi aika on tieteenalojen ja tutkimussuuntausten raja-aitoja ylittävä ja samalla kattava sellaisen tutkimuskentän kuvaus, jolle muut tutkijat voivat tulevaisuudessa seurata kirjoittajia ja alkaa tuottaa uudenlaisia tuloksia heidän avaamastaan näkökulmasta liikkeelle lähtien. Näin se suuntaa tiedeyhteisöä uusille urille, joilla muun muassa taloustieteen, taloushistorian, sosiologian, antropologian ja politiikantutkimuksen raja-aidat tulevat ylitetyiksi. Artikkeli on yhteiskunnallisesti äärimmäisen relevantti osoittaessaan, että myös markkinayhteiskunnan toiminta perustuu luultua enemmän sellaisten vailla hintaa olevien yhteisten hyödykkeiden kuin ilman ja kollektiivisen intelligenssin saatavilla olemiseen. Tässä mielessä artikkelilla on myös välitöntä yhteiskuntapoliittista relevanssia. Teksti käsittelee vaikeita käsitteellisiä kysymyksiä esimerkillisen ymmärrettävällä tavalla, ja sen argumentaatio on siksi avointa jokaiselle suomen kieltä taitavalle ja ajattelemaan valmiille lukijalle.

Vuoden Tiedekynästä kilpaili 10 artikkelia

Koneen Säätiön tiedeasiamies, dosentti Kalle Korhonen ja dosentti Hanna Kuusela (Turun yliopisto) valitsivat satojen lähetettyjen artikkeleiden joukosta kymmenen artikkelia Vuoden Tiedekynä 2016 -palkintoehdokkaiksi. Arvioitavat tekstit olivat tieteellisistä lehdistä tai tieteellisistä artikkelikokoelmista. Arvioitaviksi otettiin vuosina 2013–15 ilmestyneet julkaisut, joita ehdotettiin palkinnonsaajiksi.

”Toivanen ja Venäläinen ovat artikkelissaan ansiokkaasti kääntäneet ja käyttäneet suomeksi vaikeasti käännettäviä termejä, ja analyysille on ominaista kielellinen herkkävaistoisuus”,  kiittelee esiraadissa toiminut Koneen Säätiön tiedeasiamies Kalle Korhonen.

Katso Vuoden Tiedekynä 2016 -palkintoehdokkaat

Yhteisvauraus monipuolistaa talousajattelua

Lue Tero Toivasen ja Juhana Venäläisen blogikirjoitus Yhteisvauraus monipuolistaa talousajattelua, joka asemoi yhteisvaurauden kysymykset ajankohtaiseen keskusteluun metsähallituslain uudistamisesta.