Eettisemmän globaalin etiikan tutkimuksen jäljillä

Työskentely globaaliin etiikkaan liittyvien kysymysten parissa on saanut väitöskirjatutkija Katri Vihman tarkastelemaan myös oman tutkimusprojektinsa vastuullisuutta uusin silmin. Tässä kirjoituksessa Vihma reflektoi aiheeseen liittyvää oppimisprosessiaan ja pohtii, mitä eettinen globaalin etiikan tutkimus voisi tarkoittaa.
Kuva: John Petalcurin / Unsplash

Globaali etiikka on monitieteinen tutkimusala, joka nimensä mukaisesti pyrkii tarjoamaan vastauksia moniin aikamme polttavimmista kysymyksistä. Millaisia periaatteita globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen hillitsemisen, köyhyyden vähentämisen tai pandemioiden ehkäisemisen, ratkaisemisessa tulisi soveltaa? Keiden toimijoiden harteilla vastuu näiden haasteiden ratkaisemisesta viime kädessä lepää? Entä onko olemassa yhtä globaalia etiikkaa, jota olisi mahdollista – tai jopa pitäisi – soveltaa maailmanlaajuisesti?

Tutustuessani globaaliin etiikkaan minua kiehtoi tutkimusalan miltei röyhkeä asenne: lupaus kääriä hihat ja ryhtyä hommiin lähes musertavilta tuntuvien kysymysten edessä. Tämä viehätys välittyi myös selkeästi vielä väitöskirjaprojektini alkuperäisestä muotoilusta: tavoitteenani oli nimenomaan tutkia moraaliperiaatteita, joita voisi pitää yhtenä mahdollisena vaihtoehtona globaaliksi etiikaksi. Lisäksi aikomuksenani oli pohtia, miten näiden periaatteiden toteutumista voitaisiin edistää maailmanpolitiikassa. Käytännössä pyrkimyksenäni oli siis tarjota vastaus yllä olevan kappaleen viimeiseen kysymykseen.

Niin tärkeältä ja houkuttelevalta kuin globaaliin eettiseen teoretisointiin sekä sen sovelluksiin keskittyminen tuntuukin, tutkimusalaan liittyy kuitenkin myös ongelmia. Nämä ongelmat ovat käyneet melkeinpä tuskallisen tutuiksi tähänastisen väitöskirjaprojektini aikana ja muokanneet koko projektia kohti suuntaa, jonka päätepiste on vielä – myönnän sen auliisti – hämärän peitossa. Samalla olen oppinut, että nämä haasteet pakottavat globaalin etiikan tutkijan tarkastelemaan kriittisesti niin oman hankkeensa kuin tutkimusalansakin eettisyyttä.

 

Kenen globaalia etiikkaa?

Kenties ilmeisin yllä viittaamistani ongelmista on se, että globaalin etiikan tutkimus nojaa edelleen pitkälti länsimaisen filosofian traditioihin. Kuten Robin Dunford (2017) osuvasti huomauttaa, etenkin abstrakteja yleistyksiä tarjoamaan pyrkivillä globaalin etiikan tutkijoilla on tapana astella antiikin klassikoiden, humanismin ja modernin ajan kuuluisimpien filosofien viitoittamaa tietä. Juuri tämä yhdistelmä eli pyrkimys universalisoida yhden kulttuurialueen sisällä syntyneitä arvoja ja normeja on potentiaalisesti vaarallinen, sillä se perustuu usein vähintäänkin epäsuorasti ajatukseen näiden arvojen ja normien paremmuudesta muiden ajatustraditioihin hedelmiin verrattuna. Pahimmillaan tämänkaltainen ajattelu voi saada paternalistisia, jopa imperialistisia piirteitä.

Globaalin etiikan tutkimuksen piirissä onkin pyritty painottamaan moniäänisyyttä; erilaisten perspektiivisten huomioimista ja kulttuurirajat ylittävän dialogin merkityksen korostamista. Monet tutkijat myös alleviivaavat, että yritykset hahmotella koko maailmaa koskevia arvoja ja normeja on tuomittu epäonnistumaan, jos ne ammentavat vain länsimaisesta filosofiasta. Tutkimusalan monimuotoisuuteen liittyvistä pyrkimyksistä huolimatta kuitenkin vain noin 5 prosenttia globaalin etiikan tutkimuksesta syntyy tällä hetkellä globaalissa etelässä, Shashi Motilal ja Jay Drydyk kirjoittavat Journal of Global Ethics -journaalin vuoden 2019 ensimmäisen numeron pääkirjoituksessa.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna globaalin etiikan tutkimuksen tulisi siis kuvastaa maailman väestön moninaisuutta, jotta se voi olla aidosti globaalia. Tämä moninaisuus ei kuitenkaan valitettavasti toteudu edes länsimaisen filosofian piirissä. Sillä, että filosofia on pitkälti (valkoisten) miesten kirjoittamaa, on myös seurauksensa. Kuten esimerkiksi Seyla Benhabib kritisoi (1992), tällainen teoretisointi ei tunnista sukupuolten välisiä eroja tai elämän eri osa-alueille ulottuvia valtasuhteita. Toisin sanoen miehisen kokemuksen pohjalta rakennetut, neutraaliksi tarkoitetut teoriat tulevat poissulkeneeksi kokemusmaailmoja, joiden tulisi olla edustettuina eettisessä – kuten muussakin – teoretisoinnissa.

Feministinen teoria on toki kasvattanut suosiotaan viime vuosikymmeninä ja saanut samalla jalansijaa myös globaalin etiikan tutkimuksessa. Tämä näkyy esimerkiksi ehdotuksina lähestyä tutkimusalan keskeisiä kysymyksiä ihmisten välisten suhteiden merkitystä korostavan ja yllä mainittuja valtasuhteita problematisoivan hoivaetiikan näkökulmasta (ks. esim. Robinson 2013). Keskustelu ihmisten välisten suhteiden eettisestä merkityksestä tuntuu ylipäätään yleistyneen viime vuosina globaalin etiikan tutkimuksessa, mikä on mielestäni kiehtovaa, koska vastaavanlaisia painotuksia löytyy feministisen (hoiva)etiikan lisäksi esimerkiksi afrikkalaisesta ubuntu-etiikasta ja latinalaisamerikkalaisesta buen vivir -ajattelusta. Olisiko tutkimusala sittenkin muuttumassa edes ripauksen verran moniäänisemmäksi? Entä riittääkö pyrkimys erilaisten äänien esille nostamiseen todella tekemään globaalista etiikasta aidosti globaalia?

 

Mitä eettisempi globaalin etiikan tutkimus (voisi) tarkoittaa?

Vielä vuosi sitten uskoin, että pyrkimys huomioida mahdollisimman monia erilaisia ääniä omassa väitöskirjaprojektissani – eli tavallaan käydä teoria- ja kulttuurirajat ylittävää dialogia monologisesti, toki kyseisen lähestymistavan rajoitukset huomioiden – riittäisi välttämään globaalin etiikan tutkimuksen suurimmat sudenkuopat. Nykyään en kuitenkaan suhtaudu asiaan enää aivan yhtä optimistisesti. Kuten Kimberly Hutchings (2014) painottaa, globaalin etiikan tutkijan on ensisijaisen tärkeää kysyä itseltään, millaisia rakenteita ja valtasuhteita hän ylläpitää omalla tutkimuksellaan. Tästä perspektiivistä tarkasteltuna ei-länsimaisen filosofian ja marginaalista ponnistavien teorioiden huomioiminen ei riitä, jos ne valjastetaan palvelemaan pelkästään valtavirtatutkimuksen sisällä syntyneitä tarkoitusperiä. Mielestäni eettisesti kestävämmältä lähestymistavalta tuntuukin, Sandra Hardingia (1991) lainatakseni, suhtautua marginaalista kantautuviin ääniin tärkeinä tienviittoina omien tutkimuskysymysteni laadinnassa. Millaisina globaaliin etiikkaan liittyvät kysymykset näyttäytyvät esimerkiksi dekolonisoivan tutkimuksen näkökulmasta, joka kritisoi länsimaisen – ”modernin” – tiedon universaalina pidettyä asemaa ja pyrkii muuttamaan käsityksemme siitä, millaista erilaisten tietojen ja tietäjien välisen tasa-arvon tulisi olla (ks. esim. Mignolo 2000; Santos 2014)?

Tällainen herkkyys marginaalista ponnistavia teorioita kohtaan ei tietenkään tarkoita, että suhtautuisin niihin kritiikittömästi. Se on kuitenkin saanut minut reflektoimaan paljon omaa positiotani ja tutkimukseni tarkoitusperiä. Ketä tutkimukseni mahdollisesti palvelee ja onnistuuko se tässä tehtävässä tavalla, joka ei yritä puhua kenenkään puolesta? Entä miten hyvin voin ymmärtää sellaisia teorioita, jotka ovat syntyneet oman kokemuspiirini ja geopoliittisen sijaintini ulkopuolella? Miten keskustelen tällaisista teorioista ja toisaalta niiden kanssa tavalla, joka tunnistaa ja huomioi omat sokeat pisteeni? Näiden ja vastaavien kysymysten pohtiminen on kaikkea muuta kuin helppoa ja kivutonta, mutta juuri siksi myös niin tärkeää. Uskon myös, että se tekee tutkimuksestani ainakin ripauksen verran eettisempää.

Kuten tämän kirjoituksen alkupuolella tulin vihjanneeksi, globaalin etiikan eettiseen tutkimiseen liittyvä oppimisprosessini on kaikkea muuta kuin tullut päätökseensä, mutta jo nyt se on muuttanut väitöskirjaprojektini suuntaa melko merkittävästi. Universalisoitavissa olevien moraaliperiaatteiden tutkimisen sijaan keskityn nyt pikemminkin erilaisiin epätasa-arvoisiin valtasuhteisiin ja pohdin, miten niitä olisi mahdollista kyseenalaistaa ja purkaa. Enää en varsinaisesti usko voivani tarjota vastauksia siihen, millaista globaalin etiikan (tutkimuksen) ja sen sovellusten tulisi olla, vaan pikemminkin pyrkimyksenäni on ymmärtää (globaalin) oikeudenmukaisuuden ja ihmisten välisen yhdenvertaisuuden edellytyksiä mahdollisimman laaja-alaisesti, samalla oman tutkimukseni rajallisuuden tiedostaen.

 

Katri Vihma

Kirjoittaja on maailmanpolitiikan tutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.

 

Kirjallisuus

Benhabib, Seyla. 1992. Situating the Self: Gender, Community and Postmodernism in Contemporary Ethics. Cambridge: Polity Press.

Dunford, Robin. 2017. ”Toward a Decolonial Global Ethics.” Journal of Global Ethics 13 (3): 380-397. doi:10.1080/17449626.2017.1373140.

Harding, Sandra G. 1991. Whose Science? Whose Knowledge? Thinking from Women’s Lives.
Ithaca, N.Y: Cornell University Press.

Hutchings, Kimberly. 2014. “Thinking Ethically about the Global in ’Global Ethics’.” Journal of Global Ethics 10 (1): 26-29. doi:10.1080/17449626.2014.896577.

Mignolo, Walter D. 2000. Local Histories/Global Designs: Coloniality, Subaltern Knowledges, and Border Thinking. Princeton (NJ): Princeton University Press.

Motilal, Shashi ja Jay Drydyk. 2019. “An Indian Global Ethics Initiative.” Journal of Global Ethics 15 (1): 1–5. doi:10.1080/17449626.2019.1601820.

Robinson, Fiona. 2013. “Global Care Ethics: Beyond Distribution, Beyond Justice.” Journal of Global Ethics 9 (2): 131-143. doi:10.1080/17449626.2013.818466.

Santos, Boaventura de Sousa. 2014. Epistemologies of the South: Justice Against Epistemicide.
New York: Routledge.

 

Hyviä globaalin etiikan tutkimuksen perusteoksia

Dower, Nigel. 2007. World Ethics: The New Agenda. 2. painos. Edinburg: Edinburgh University Press.

Hutchings, Kimberly. 2018. Global Ethics: An Introduction. 2. painos. Cambridge: Polity.

Moellendorf, Darrel ja Heather Widdows. 2015. The Routledge Handbook of Global Ethics. London: Routledge.

Widdows, Heather. 2011. Global Ethics: An Introduction. Durham: Acumen.

 

Aiheeseen liittyvää
Rohkeus-blogi

15.10.2020

Ystävyys kykynä
Rohkeus-blogi

12.10.2020

Ihmeellisiä valokuvia luokkanoususta